Mitähän lienee tullu taas kateltua mietin, kun tälläsiä unia on tullu nähtyä. Tällä kertaa paukautan kaksi unta. Kerron ensin vanhemman. Unen aiheeseenkin tuli "mukavasti" tuossa viitattua...

Olin jossain sairaalamaisessa paikassa. En tiennyt mikä paikka se oli. Seisoin isossa aulassa, josta lähti leveitä käytäviä kahteen suuntaan. Käytävien reunoilla oli pöytiä ja seinillä tauluja. Paikka ei kuitenkaan ollut sairaala, koska seinät olivat joko tapetoidut tai maalatut, mutta eivät valkoisiksi. Aivan kuin olisin ollut jossain kodinomaisessa paikassa. Mietin edelleen missä olen, kun kuulin kilahduksen takaani. Käännyin ja näin eräällä seinustalla kahden hissin ovet. Toinen hisseistä antoi merkkiäänen ja sen yläpuolella paloi nuolen muotoinen valo merkkinä hissin saapumisesta kerrokseen.

Otin muutaman askeleen ovia kohden ja ollessani parin metrin päässä niistä ne aukesivat. Ovien auettua näin edessäni keski-ikäisen vaalehiuksisen hoitajattaren valkeassa asussaan ja kaksi vanhusta. Hoitajar astui hissistä, katsoi minuun ja sanoin iloisesti: "ihanaa saada sinutkin tänne Juha, olemme odottaneet sinua!". En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, vaan jäin hölmistyneenä seisomaan paikalleni. Samassa näin hissin takaseinässä olevan peilin ja muiden astuessa ulos hissistä näin peilissä vanhan miehen. Katsoin käsiäni ja tajusin, että olen vanha ja minut on laitettu vanhainkotiin.

Seuraava uni sitten meneekin aivan pöpiosaston puolelle. Unessa oli kolmilapsinen perhe. Perheen vanhemmat - noin nelikymppinen pariskunta - olivat aivan tavallisen näköisiä ihmisiä. Perheen pojat olivat noin 14-, 11- ja 9-vuotiaita. Seisoin olohuoneessa vanhempien kanssa. Pojat olivat jossain muualla. Hetken mielessä kävi ajatus miksi minä olen heidän kanssaan. Kuvittelin olevani jonkinlainen terapeutti tai sosiaalityöntekijä. Pohdinta katosi mielestäni, kun perheen äiti alkoi puhua miehelleen.

Hetken puhuttuaan nainen otti jostain lattialta jonkin laitteen. Se näytti omituiselta elektroniselta käsiaseen kokoiselta kapistukselta, joka oli itse kyhätty kasaan. Nainen katsoi miestään ja sanoi, että on tullut aika tehdä se mistä he ovat puhuneet. Hän painoi laitteessan olevaa liipaisinta ja näin siniset sähköpurkaukset, jotka räpsyivät laitteen etupäästä. Säikähdin ja peräännyin pari askelta. Nainen jatkoi sanomalla, että he voisivat testata laitetta ensin minuun ennen kuin tappavat lapset. Sanottuaan sen nainen katsoi minuun. Lähdin juoksemaan huoneesta ulos sydän kurkussa. Huoneesta lähti käytävä, jonka päässä seisoi pojista vanhin. Hän viittoi minua käytävän päässä olevasta ovesta. Juoksin ovesta sisään. Poika sulki oven takanani ja huomasin olevani perheen lasten kanssa heidän huoneessa. Keskimmäinen pojista sanoi, että he pelkäävät vanhempiaan, mutta eivät tiedä mitä tehdä, koskaan kukaan ei kuitenkaan uskoisi heitä. Samassa kuulin jonkun kävelevän ovea kohti ja uni loppui.

Unessa makasin sängyssä nukkuen. Heräsin unessa, mutten saanut silmiä auki. Tunsin kylkiäni vasten jotain aivan kainaloiden alapuolella molemminpuolin. Kuin varpaat olisivat työntyneet altani ylöspäin. Tunsin varpaiden päät paljaan käteni ihoa vasten, mutta ne tuntuivat jotenkin oudoilta varpaiksi. Ajattelin, että ne täytyvät olla varpaani. Mutta miten varpaat voivat olla kainalossa?

Koitin pyristellä silmiäni auki siinä onnistumatta. Mietin, jos tämä on unta, niin minun pitää purra kainalossa olevia varpaitani ja herään kipuun. Hivutin toista kättäni vaivalloisesti kainaloa kohden. Sain otteen varpaiden päistä ja yritin vetää niitä ylös. Tunsin miten varpaat alkoivat hieman liikkua. Vedin lisää ja ne alkoivat täristä. Nykäisin nopeasti ja aioin puraista varpaita äkkiä. yhtäkkiä varpaat alkoivat täristä voimakkaasti ja kuulin selkäpiitä karmivaa ulinaa. Samassa tajusin pitäväni kiinni pitkistä ohuista sormista, jotka työntyivät kainalojen alta! Yritin vaikeroida, jotta avokki kuulisi ääneni, mutta minua ei herätetty... Samassa heräsin itse.

Hrrr... Olipa karmiva uni! Valveilla kerroin unta avokille ja edelleen tuli kylmiä väreitä.

Lyhyesti virsi kaunis...

Jumala oli päättänyt haluavansa eroon kaikista eläimistä. Siksi, että "hommat voisi aloittaa nollasta". Tiesin sen ja kerroin kaikille ihmisille. Aluksi pienet eläimet alkoivat syömään toisiaan ja lopulta isot eläimet, kuten leijonat söivät kaiken mitä eteen sattui.

Aikansa tuota katsottuaan jumala päätti, että myös ihmisistä piti päästä eroon. Silloin aloin huutamaan ihmisille, että jumala haluaa teistäkin eroon. Kukaan ei kuunnellut. Mutta kun jumala huomasi mitä teiän, hän heitti mut villipetojen keskelle. Käärmeet ja leijonat kiersivät ympärilläni. Juuri ku leijona aikoi puraista... uni päättyi. :o)

Tulipa toissa yönä nähtyä taas painajaista. Tuo painajainen olikin jo sitten taas omassa luokassaan, joten täytyy sitä puolta korostaa näin heti alkuunsa. Yleensä unet - painajaisia tai mitä tahansa unia - tuppaavat olla sellasia yhden tapahtuman unia. Niissä siis on joku ympäristö ja asia joka tapahtuu. Toki monasti ympäristö voi vaihtua epäjohdonmukaisesti tai unen kulku voi katketa ja omituisesti muuttua. Tällä kertaa ei niin kuitenkaan käynyt. Uni eteni varsin johdonmukaisesti. Itseasiassa paremminkin elokuvamaisesti. Tilanteet ja olosuhteet vaihtuivat. Kun tarinan yksi osa (tai osuvammin "otos") päättyi, alkoi seuraava luku jatkaen tarinaa. Sekavasta selityksestä etenen itse uneen, jonka kertokoon puolestaan mitä näin.

Sen verran totean, että tämä on tosi raakaa tekstiä. Herättyäni unesta meni kotva, kun jankkasin unta. Siltäkään en ainakaan yhtä kohtaa muista unen lopusta. Uni oli joka tapauksessa brutaali, joten lukeminen omalla vastuulla. En tiedä mistä tämmöiset jutut oikeen tulivat. Huh, aikamoista!

Uni alkoi tilanteesta, jossa miehiä oli Saksassa kutsuttu kertausharjoituksiin. Paikalle oli saapunut innokkaita miehiä keskelle korpea. Jokainen heistä oli varustautunut päästä varpaisiin, kuten kuuluukin. Jokaisella oli myös aseistus vaaditun mukainen. Heillä oli myös muutamia panssarivaunuja. Noin kahdeksan tankeista oli tavallisia tankkeja. Loput oli muunneltu siten, että niissä oli myös ohjuksia, joita pystyi ampumaan kymmenien kilometrien päähän.

Kertausharjoitus alkoi kantahenkilökunnan ohjastamana. Upseerit määräsivät reserviläiset kuvitteelliseen hyökkäykseen, jossa upseerit kulkivat etulinjassa sotilaiden kanssa edeten. Takana seurasivat tankit antaen suojatulta. Niin tankeissa kuin sotilaiden aseissa olivat kovat ammukset. Muutaman tunnin harjoituksen jälkeen joukot olivat edenneet todella pitkälle "keskelle ei mitään". Yhtäkkiä yksi upseerin vieressä oleva sotilas löi aseensa perällä upseeria selkään. Upseeri kaatui maahan. Samassa toinen sotilas otti upseerilta aseen. Muut sotilaat osoittivat aseillaan upseeria joka pökertyneenä ja hämmentyneenä tilanteesta istui maassa pyöritellen päätään. Tajuttuaan katsovansa piippujen suuta hän nosti kätensä ylös merkiksi, ettei tee vastarintaa. Sotilaat alkoivat kaikki potkia ja hakata aseillaan upseeria. Pieksennän päätteeksi upseeri jäi koristen maahan makaamaan. Sotilaiden perässä tullut tankki pysähtyi sotilaiden taa. Kääntyi hieman upseeria kohden ja ajoi tämän yli...

(Tässä kohtaa unen sijainti vaihtui)

Olin reserviläisten tukikohdassa keskellä metsää. Ympärilläni kävi kuhina, kun reserviläisten omat johtohenkilöt keskustelivat operaation seuraavasta vaiheesta. Operaatio eteni odotetusti. Seuraava vaihe oli joukkojen suuntaaminen läheiseen kaupunkiin, jossa sijaitsi varuskunta. Tarkoitus oli vallata tukikohta ja ottaa haltuun sen ydinaseet. Eräs johtavista "upseereista" tokaisi ääneen miten helppoa oli soluttaa miehiä armeijan oman väen joukkoon ja järjestää kertausharjoituksiin kutsuttavien listalle pelkkiä uusnatseja.

(Seuraavaksi olin ulkona)

Ulkona sotilaat olivat keränneet kantahenkilökunnan upseerit yhteen ja sitoivat heitä kiinni piikkila-aitoihin. Aidoissa roikkui jo muutamia upseereita, joita oli selvästi hakattu ja ammuttu hengiltä. Samassa teltan edessä sotilaspartio huuti "upseerille" kysyen mitä metsästä löytyneille ulkomaalaisille tehdään. Vastaus oli tyly; "heittäkää kuoppaan". Sotilaat olivat saaneet metsästä kiinni romaaneilta näyttävän perheen; miehen, naisen ja pikku tytön. Karusti heidät heitettiin ulkona olleeseen noin kaksi metriä syvään kuoppaan. Samassa viereisestä teltasta tuli ulos tummaihoinen upseeri (tiesin hänen olevan amerikkailainen sotilastarkkailija). Teltasta tultuaan hän katsoi ympärilleen ja huusi mitä helvettiä täällä tapahtuu. Sotilaat ottivat tarkkailijan heti kiinni. Hakkasivat ja heittivät samaan kuoppaan. Samassa vieressä oleva puskutraktori alkoi työntää maata ihmisten päälle.

Näin panssariajoneuvojen ja suuren osan sotilaista kuorma-autoissa suuntaavan pois tukikohdasta ja oletin niiden lähteneen kohti läheistä kaupunkia. Samassa kuulin jostain kauhun sekaisia huutoja ja ampumista. Yhtäkkiä siirrettävien koppien takaa ryntäsi juosten zombi. Vieressä olleet sotilaat ampuivat ja hakkasivat niitä, kunnes ne makasivat elottomina maassa. Yhtäkkiä osa piikkilangoissa roikkuvien upseerien ruumiista alkoi liikkua. Tajusin, että kuolleet ihmiset heräsivät henkiin elävinä kuolleina. Alkoi taistelu, joissa puolustautuvat sotilaat ampuivat zombeja minkä ehtivät. Zombit pääsivät joittenkin sotilaiden kimppuun repien ja syöden heitä eläviltä. Jotkut sotilaista käyttivät aseita lyömäaseina ammuksien loputtua. En tiedä miten kävi...

(Jälleen siirryin muualle)

Olin jonkinlaisessa operatiivisessa isossa hallimaisessa tilassa. Seinällä oli iso futuristinen loistava kartta Euroopasta. Keskellä huonetta oli puolipyöreä suuri pöytä, jonka ympärillä istui sotilaspukuin pukeutuneita korkea-arvoisia upseereita ja puvuissa olevia poliitikkoja. Eräs upseereista sanoi zombien leviämisen estämisen käyvän koko ajan vaikeammaksi. Eräs poliitikko huuti, että olisi turvauduttava tiedemiesten apuun. Hän ehdotti kuuluisaa virologia, joka oli juuri Siperiassa. Tiedon mukaan virologia oli kutsuttu paikalle ja tutkimassa kiinnisaatua zombia.

(Samassa olin keskellä lunta, talvea)

Vieressäni oli neuvostoaikainen laitosmainen noin 8 kerroksinen rakennus. Talon edustalla kulki aurattu tie, joka johti suurelle ovelle L-kirjaimen muotoisen kulmaukseen. Isolta ovelta päin asteli epämääräisen näköinen kevyisti pukeutunut henkilö. Tien toisesta suunnasta käveli paksuun talvivaatetukseen pukeutunut virologi. Hän tervehti talosta tullutta, joka vastauksena vinkkasi virologia luokseen. Tien toiselle reunalla oli parimetriä korkea lumikerros. Mieshenkilö potki hieman lunta sivuun ja hangesta pilkotti ihmisen jalka. Virologi meni lähemmäs jalkaa, joka yhtäkkiä alkoi liikkua. Virologi säpsähtäen perääntyi askeleen. Huomatessaan, että mitään muuta ei tapahtunut virologi palasi jalan luo. Varoen hän veti lumesta pilkottavan jalan housua ylös. Jalan iho paljastui esiin. Se oli kuivaneen näköistä ja inhottavan ruskeanvihertävän väristä. Virologi otti taskustaan kynän ja työnsi sillä ihoa, joka antoi periksi mennen rikki. Reiästä ei kuitenkaan valunut verta, ei mitään. Virologi nosti katseensa mieshenkilöä kohden ja todeten kysyi "onko tämä se zombi?". Mies murahti on. Samassa hän vetäisi jäähakun vyöltään ja huitaisi sillä virologia. Näin miten hakun iskusta virologin kasvoista lähti nenä ja koko leuka irti. "Sinä et koskaan selvitä tätä mysteeriä, kukaan ei selvitä", mies sanoi. Vielä kuulemansa tajuten virologi putosi polvilleen ja kaatui kuolleena lumeen.

(Pimeää...)

Myöhäinen ilta laskeutui omakotitalon ylle jossain kesäistä maisemaa. Nuori mies oli saapunut katsomaan iäkkäitä vanhempiaan. Ovi oli kuitenkin lukossa. Mies kurkisti ikkunoista, mutta ei nähnyt sisälle, koska sisällä oli säkkipimeää. Mies päättyi murtautua taloon. Hän murti oven sisään. Ennen sisään astumista hän kaivoi taskulampun taskustaan. Mies astui sisään pimeään eteiseen. Toisella laitaa eteistä oli kiinni oleva ovi. Kuulin jostai omituisia ääniä. Äänet kuulostivat siltä, kuin jotain raahattaisiin puista lattiaa pitkin. Mies lähestyi ovea. Raahausta kerran... Mies oli ovella ja koitti avata sen. Ovi ei auennut kuin muutaman sentin. Aivan kuin jotain olisi ollut oven edessä. Raahausta toisen kerran... Mies työnti voimalla ovea auki, joka aukeasi hieman lisää... Raahausta kolmannen kerran... Mies otti vauhtia ja työnsi ovea, joka singahti auki. Edessä lattialla itseään raahaten oli hänen isänsä zombiksi muuttuneena...

Heräsin, kun avokki vieressä kääntyi. Ajattelin, että raahaus unessa oli avokin kääntymisestä aiheutunutta kahinaa. Huh, hyvä kun heräsin. Oli sen verran pitkä ja paskamainen uni.

Tapahtumien paikka oli kerrostalon asunto. Asunto oli perus vuokrakämppä, jossa kaikki huoneet lähtevät pitkänmallisesta eteisestä, jonka päässä on ulko-ovi ja toisessa vessan ovi. Vastakkaisilla sivuilla ovat keittiön ja makuuhuoneen ovet ja toisella seinustalla olohuoneen ovisuu. Asunnossa oli lisäkseni kolme pientä koiraa. Olin hoitamassa koiria.

Muistan unesta sen, että istuin yhden koiran kanssa olohuoneessa. Kuulin keittiöstä jotain outoa ääntä ja menin katsomaan onko kahdella muulla koiralla jokin hätä. Päästyäni eteiseen vessan oven kohdalle vastaani juoksi yksi koirista. Keittiössä pikku koirista isoin katsoi keittiöön ja peruutti hiljalleen pois huoneesta. Kumarruin ja kosketin koiran selkää silittääkseni sitä ja sanoin "mikä hätänä". Katsoin itsekkin keittiöön ja jostain kuului jotain vaimeaa ulinaa. Mietin mitä se on, sillä se ei kuulostanut koirankaan ulinalta. Mielessäni kävi, jos jääkaappi on rikki ja siitä lähtee outoa ääntä.

Samassa silittämäni koira juoksi vessan ovelle ja pujahti vaivoin auki olevasta ovesta pimeään vessaan. Käännyin ja menin sen perässä. Avasin vessan oven kokonaan, sytytin wc:n valon ja menin sisään. Kumarruin ottamaan koiran syliini. Nousin ylös. Juuri kun olin kääntymässä näin sivusilmälläni kuin ihmishahmon vilahtavan silmänräpäyksessä sivuttain ovisuun editse. En ehtinyt kunnolla edes tajuta nähneeni ihmisen, kun ovi työntyi melkein kiinni. Mietin mitä ihmettä oikein näin, koska asunnossa ei ollut muita ja selvästi näin jonkun.

Avasin oven ja ajattelin mennä olohuoneeseen katsomaan oliko sielä joku, koska sivuttain olleen hahmon menosuunta näytti olevan sinnepäin. Astuin eteisestä kynnyksen yli olohuoneeseen. Katsoin huoneeseen, mutten nähnyt ketään. Yhtäkkiä kuulin jotain selkäni takaa eteisestä. Käännyin ympäri. Käden mitan päässä ilmassa leijui ihminen/aave. Sen raajat roikkuivat sivuilla ja pää retkotti taaksepäin. Samalla se katsoi suoraan minuun...

Samassa heräsin avokin ravisteluun ja kuulin vielä viimeiset tuskaiset vaikerrukset kaikuvan kurkustani painajaisen nähtyäni. Mietin miksi kummitus oli näkynyt vessasta ja oven lennähtäneen kiinni. Tajusin, että se liikkui niin nopeasti, että sen täytyi "pysähtyä" liikuttaakseen esineitä tai se muuten ilmaantui liikuttaessaan esineitä.

Erikoisinta tässä kaikessa oli se, että aave oli yksi mies työpaikalta, joka on hiljan tullut työskentelemään työpisteellemme.

Näin unta, että menin nukkumaan... Kuulostaa vähän Inception leffalta. Noh, ei nyt aivan, kun jatkan eteenpäin.

Avokin kanssa olimme menneet koisimaan. Makuuhuoneessa oli pimeää ja minun puolella sänkyä oli seinustalla muovipusseja täynnä vaatteita. Olimme käyneet peittojen alle, kun avokkini kysyi "laitoitko ulko-oven lukkoon". Olin jo sulkenut silmäni, kun vastasin "on se lukossa". Kuulin aavemaisen ja möreän miesäänen kumisevan jostain sanoen "ei se ole lukossa" ja sillä hetkellä lensin peittoineni sängystä seinää päin ja mätkähdin vaatepussien päälle lattialle. Makasin pussien päällä silmät kiinni, koska en uskaltanut liikkua. Hetken hiljaisuuden jälkeen koitin sanoa jotain, mutta en saanut kuin mumistua. Yritin huutaa, mutta en saanut aikaan kuin vaikerrusta...

Sillä hetkellä heräsin. Makasin sängyllä vatsallani. Avokki oli herättänyt minut painajaisesta ja arvasin, että kasvoja vasten ollut tyyny aiheutti muminan ja ahdistuksen unessa. Unen jälkeen oli tosi ahdistava tunne, kun mielessä pyöri kummitus, joka oli hyökännyt kimppuun nukkumaan mennessä.

Vanha viikko ja uudenlaista unta. :oD Sattuipa jotain vilkasta näkymään tuossa taannoin eräänä yönä alkuviikosta.

Olin mennyt nuoremman veljenpoikani avuksi muuttamaan hänen kamojaan uuteen asuntoon. Sieltä sitten lähdin pimeään talvi-iltaan ja suuntasin bussipysäkille. Hyppäsin bussin kyytiin ja siinä odottelin oikean pysäkin ilmaantumista.

Jostain kumman syystä pysäkkini pääsi livahtamaan ohitse ja heti asian huomattuani painoin summeria pysähdyksen merkiksi. Linja-auto pysähtyikin seuraavalla pysäkille. Nappasin reppuni ja heitin sen selkääni. Astellessani ulos huomasin pysäkillä seisovan huonokuntoisiin vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä. Bussin ovet suhahtivat kiinni. Bussi kiihdytti kadoten lumimyräkkään. Vilkaisin pikaisesti hupun reunan alta ihmisiä pysäkillä. Puristin repun olkaimesta ja otin tomerasti askeleita pysäkiltä pois päin.

En ehtinyt kuin parin askeleen päähän kuullessani mies äänen sanovan "hieno takki sulla...". Toinen lisäsi "ompa lämpimän näköiset kengät". Käänsin katseeni heihin ja samassa kolmas sanoi "mitä sulla on tossa repussa... aivan sama, kohta se on mun". Tajusin, että nyt on parasta lähteä ja vikkelään. Ehdin ottaa muutaman askeleen lisää, kun näin kolmannen ottavan stiletin taskustaan. Pudotin reppuni sillä sekunnilla ja pinkaisin juoksuun. En ehtinyt juosta kuin muutaman kymmentä metriä, kun edessäni lumipenkkojen reunustamalla tiellä oli mies. Hän otti asennon, josta näin hänen aikovan estää minua. Juoksin häntä päin ajatellen taklaavani hänet syrjään ja jatkavani juoksua. Osuessani häneen kaaduin itsekkin. Aikoessani nousta lumesta huomasin miesten saaneen minut kiinni. Yhdellä heistä oli raudoitusrauta, jonka hän työnsi vatsani läpi siten, että raudan toinen pää tuli ulos selästäni. Kuulin vielä erään heistä sanovan "älä tapa sitä vielä"... ja heräsin.

Jotain erilaista taas... Tästä unesta onkin mielenkiintosta pähkäillä mitä se tarkoittaa. Jos mitään... :oD

Paikkana oli jonkinlainen kylpylä, uimala tai muu vastaava yleinen paikka. Avokin kanssa olimme uima-asuissa suihkussa isossa tilassa, jossa oli muitakin ihmisiä aika hyvä määrä. Suihkumesta oli siitä erikoinen, että sen seinillä oli suihkupisteitä ympäriinsä, sekä huoneen keskellä sellaisia "tolppia", joista suihkunpään sai ottaa. Hieman bideesuihkumaisesti.

Tovin suihkuteltuamme huomasin katossa olevasta reiästä luikertelevan paksun valkoisen python käärmeen, jonka selässä oli hieman mustan ja lilan värisiä suomuja. Käärme tömähti lattialle ja ennen kuin ehdin tehdä mitään se levitti ison kitansa ammolleen ja puraisi kiinni avokin niskaan. Käärmeen suu oli niin iso, että se peitti puolet kaulan ympärimitasta. Avokki oli aivan paniikissa ja itki hysteerisenä. Riuhtaisin suihkupään hänen kädestä ja koitin tunkea sitä käärmeen suuhuun kangottaakseni suun auki. Ensi yrityksellä sain suuta hieman aukeamaan. Ajattelin, että kaatamalla avokin lattialle saisin paremmin väännettyä suun auki. Sillä sekunnilla kaadoin hänet lattialle ja väänsiin käärmeen suun auki. Käärmeen otteen irrottua vieressä ollut vanha nainen potkaisi käärmeen kauemmas. Katsoin alas ja näin avokin makaavan lattialla. Hän piteli niskaansa, kauhusta vääristynyt ilme kasvoillaan ja itkien pelosta. Siihen uni päättyi.

Herättyäni muistin käärmeellä olleen suussa pieniä, lyhyitä, teräviä "hauen" hampaita. Tämä todisti sen, että uni ei voi olla totta. Aina etsin unesta mahdottoman asian ja sellaisia hampaita ei käärmeellä ole. Aamulla kerrottuani avokille unen oli ensimmäinen ajatus, että hankkimamme valkoinen koira puree häntä. Sekään ei voi olla totta, koska käärmeellä oli selässään erivärisiä suomuja. Unen selitys jäi siis arvoitukseksi.

Todettakoon, että en muista nähneeni käärmeunia. En ole käärmeitä ajatellut viime aikoina, mutta en niistä yhtään pidä. Ajatuskin käärmeistä inhottaa. Sen takia laitan jutulle "kivoja" käärmekuvia, enkä järkyttävää kuvaa, jossa käärme haukkaa ihmistä. :oD

Taas omituinen uni, jonka alkuperästä ei ole niin sitten minkäänlaista havaintoa. :oD

Kuuluin palokuntaan, joka oli saanut hälytyksen hylätylle teollisuusalueelle. Alue sijaitsi syrjässä metsäisen alueen reunalla. Siellä oli monia korkeita tehdasrakennuksia. Kiidimme paikalle paloautolla, jossa oli nostolava.

Ajoimme osoitetta vastaavaan rakennuksen luo. Emme nähneet ulkopuolelta mitään, joten kuljettaja ajoi sisään tehtaan suuresta oviaukosta. Sisällä oli valtaisa suuri tila. Tila ei kuitenkaan ollut avonainen. Tehtaan ylempien kerroksien reunoille oli vedetty köydet. Köysiin oli laitettu kiinni vierekkäin isoja pahveja, jotka peittivät näkyvyyden. Myös koko avoimen hallin poikki oli pujoteltu köysiä ja niiden päälle laitettu pahveja. Tavallaan koko hallin ensimmäinen kerros oli erotettu tuolla pahvilattialla, joka kulki noin viiden metrin korkeudessa lattiasta.

Olimme kaikki äimistyneitä pahvivirityksestä. Ihmettelimme mikä sen tarkoitus on, kunnes samassa pohdinta muuttui huoleen hälytyksestä kuullessamme epämääräistä huuto toisesta kerroksesta. Päätimme, että jonkun on mentävä nostokoriin ja hänet nostetaan pahvikaton läpi ja katsomaan toiseen kerrokseen mistä ääni tulee.

Nousin koriin ja korin noustessa muistin, etten pidä korkeista paikoista. Lava nousi pahvikatto viritelmän läpi ja osa pahveista putosi alas. Osa alhaalla olijoista yritti seurata pudonneiden pahvien välistä nousuani. Päästyäni toisen kerroksen kohdalle kurkistin pahvien välistä. Takana oli täysi pimeys, eikä sieltä kuulunut enää mitään.

Samassa kuulin rakennuksen ulkopuolelta ihmisten huutoa, joka tuntui lähentyvän rakennusta. Näin eräästä ikkunasta lähestyvän possen juoksevan taloa kohti. Porukalla oli käsissään erilaisia lyömäaseita. Pesäpallomailoja, putkia, lautoja jne. Kasvojen edessä heillä oli naamareita ja huppuja ja joillain oli kasvomaalaukset. Huusin alakertaan, että hallin ovet heti säppiin. Miehet laittoivat ovet kiinni. Hyppäsin korista toiseen kerrokseen ja huusin porukalle, että etsikää toinen reitti ulos. Samassa ovi murtui auki ja osa miehistä joutui possen hakkaamisen kohteeksi. Muut juoksivat minne ehtivät. Itse lähdin juoksemaan mahdollisimman kauas. Pääsin rakennuksen toiselle laitaan ja laskeuduin talon ulkopuolella olevia paloportaita alas. Päästyäni alas vieressä ollut ovi aukesi ja ovesta putkahti yksi palomiehistä. Huusin, "äkkiä metsään suojaan!" ja lähdimme juoksuun. Miehen yllä oli varusteet, kun taas itselläni ei niitä ollut. Hänen juoksunsa muistutti enemmänkin harppomista. Muutaman kymmenen metrin jälkeen ovesta tuli posse heiluttaen aseitaan. En ehtinyt itsekkään vielä metsänlaitaan, kun kuulin riemunremakan ja tuskan huudot, kun posse tavoitti palomiehen ja hakkasi tätä.

Saavutin metsänlaidan ja samassa mätkähdin maahan. Jalkojeni ympärille oli heitetty jonkinlainen köysi, jonka päissä oli pallot. Yritin repiä köyttä auki. Tunsin, kuinka karkea köysi raapi ihoani verille, mutta jatkoin vimmaisesti repimistä. En ehtinyt saada edes köyttä auki, kun porukan ensimmäinen juoksi luokseni. Irvokkaasti hymyillen hän katsoi minua. Huusin, että painuvat helvettiin, että tapan koko raukkamaisen porukan. Tyypin kasvoille nousi viha ja hän paljasti hampaansa ja muris samalla kohottaen nuijansa ja lyöden minua päähän.

Ajelin Vaasan moottoritietä kotiinpäin. Vettä satoi melkein vaakaasuoraan ja oli vielä pimeää. Vesisade oli niin rankkaa, että välillä sade näytti aivan sumulta. Vaikka pimeässä autojen valot näyttävät hyvin ja vastaantulevien ajovalot näkyvät hyvin, niin nytpä ei tahtonut näkyä. Nyt märkä asvaltti imi kaiken valon ja itse ajovaloja himmensi paksu sade.

Siinä sitten yksinäni päästelin 120 lasissa oikeeta kaistaa. Yhtäkkiä moottoritiellä tuli VASTAAN auto. Näin sen jo hyvän matkan päästä. Rauhallisesti väistin toiselle kaistalle ja auto suhahti ohi. Mietin soittavani hätäkeskukseen, mutta ajattelin jonkun tekevän niin, koska perässäni kaukana tulee autoja. Jatkoin ajamista ja vaihdoin vasemmalle kaistalle, koska sielä oli vähemmän ajouria ja siten urissa vettä.

EI SAATANA!!! Taas tuli vastaan auto. Nyt piti jo väistää vähän tiukemmin toiselle kaistaa. Juuri kun pääsin toiselle kaistalle huomasin, että toiseltakin kaistaa tulee auto vastaan. Jouduin tekemään vastaliikkeen. Samassa auton takapää lähti irti. Se tunne, kun auto lähtee handusta yli satasen vauhdissa. Sydän hyppäsi rinnassa niin, että aivan vihlaisi. Auto pyöri hurjasti ja kyljen kääntyessä välillä menosuuntaa kohti ajattelin, että kohta sattuu Juhaa kovaa. Otin kädet irti ratista ja suljin silmät.

Hetken kuluttua havahduin ja avasin silmät. Auto oli pysähtynyt. Kömmin autosta ulos ja tunsin olon sekavaksi. Tajusin, että olen ajanut ulos tieltä ja pitää soittaa apua. Ilmeisesti autoni oli pysähtynyt moottoritien päässä olevan loivan mutkan penkkaan. Tiesin, että muutaman sadan metrin päässä on hätäpuhelin, josta voisin soittaa apua.

Päästyäni puhelimelle soitin hätänumeroon. Puheluun vastasi mies. Hän kysyi mitä oli tapahtunut, missä ja lopuksi kuka olin. Kerroin hänelle nimeni. Hetken hän oli hiljaa ja kysyi sotunumeroa. Kerroin sen myös. Hän oli hetken hiljaa ja sanoi "mitä pelleilyä tämä on?". "Miten niin?", kysyin. "Hätäkeskusjärjestelmän mukaan Juha Kotola niminen henkilö on joutunut auto-onnettomuuteen Vaasan moottoritien päässä ja hänet on todettu kuolleeksi". Samassa näin, että moottoritien laidoilla oli pysähtyneenä paljon autoja ja ympärilläni oli autoista tulleita ihmisiä. He kaikki katsoivat minua silmät pyöreinä ja kauhistellen. Katsoin itseäni ja huomasin vaatteideni olevan repeytynyt ja lihan olevan riekaleina sieltä täältä. Purskahdin itkuun. Sanoin puhelimeen "kerro avopuolisolle ja äidille, että rakastin heitä". Samassa näin miten aloin kadota ja uni loppui.

En ollut unessa, mutta näin kaiken unessa olevan miehen silmin ja jollain omituisella tavalla ajattelin hänen ajatuksin. Ehkäpä juuri sen takia koin unen tosi ahdistavaksi, koska tunsin olevani itse unessa. Sinänsä "hassua" unessa oli, että muistan huoneiston pohjapiirroksen, vaikken muista koskaan asuneeni vastaavanlaisessa asunnossa.

Mies asui kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Hän oli muuttamassa ensimmäiseen kerrokseen. Muutto oli sen verran pitkällä, että tavarat oli jo viety uuteen huoneistoon. Osa niistä oli asettamatta paikoilleen ja laatikot olivat olohuoneen seinustalla ja käytävällä sisäänkäynnin molemmin puolin.

Mies oli asunut uudessa asunnossa jo muutaman päivän. Hän ei ollut vielä luovuttanut edellisen asunnon avaimia pois. Joka päivä hän oli järjestellyt tavaroita paikoilleen. Eräänä iltana järjestellessään hän huomasi, että wc:n ovi on aina raollaan. Aiemmin hän ei ollut kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta kun hän ajatteli asiaa hän oli varma sulkeneensa oven joskus. Niinpä hän laittoi oven kiinni ajatuksen kanssa ja jatkoi laatikoiden kanssa tallustelua keittiön ja olohuoneen välillä.

Hetken kuluttua mies oli viemässä tavaroita vessaan, kun hän huomasi oven olevan taas raollaan. Hän avasi oven ja ryhtyi tutkimaan lukkoa. "Ehkä lukon kieli ei mennyt karmissa olevaan reikään kunnolla", mies mietti. Hän laittoi oven kiinni. Ovi meni kiinni ja kieli loksahti koloonsa, joten vika ei ollut siinä. "Ehkä kieli oli jotenkin löysä ja antoi periksi...hmmm... ", minä / mies pohti asiaa. Hän sulki oven kunnolla painaen ja nykien kahvasta. Ovi pysyi kiinni. Loppuiltana hän ei kiinnittänyt asiaan huomiota. Aamulla wc:n ovi oli kiinni. Hän suoritti aamutoimet, sulki vessan oven kunnolla ja lähti töihin.

Töistä palattuaan mies näki heti sisään astuttuaan, että ovi oli taas raollaan. Hän ajatteli, että nyt oli tehtävä jotain järeämpää. Niimpä illalla nukkumaan mennessä hän sulki oven ja laittoi keittiön tuolin oven eteen, sekä nosti painavan laatikon istuimelle.

Aamulla herättyään mies muisti tuolin. Innokkaana ja itsevarmana hän ajatteli, että eipä ole ovi enää raollaan. Hän nousi sängystä ja oli menossa vessaan. Kulman takaa käytävälle astuessaan hän näki oven olevan raollaan ja tuolin siirtyneen. Mies pelästyi, astui muutaman askeleen taaksepäin ja kaatui takamukselleen. Hänen asunnossaan kummitteli. Hän oli aivan varma, että jokin tuli vessasta öisin asuntoon.

Illalla miehen tyttöystävä tuli yökylään. Mies ei kertonut vessan ovesta. Illan päätteeksi he kävivät nukkumaan. Keskellä yötä mies havahtui unestaan. Vierellään hän kuuli tyttöystävänsä hengittävän (<-- toi tuli mieleen ku heräsin) pelottavasti. Hän oli varma, että kummitus oli huoneessa ja yritti saada tytön valtaansa. Minä/mies makasi peiton alla paniikissa tutisten. Varovasti komensin "kä-kä...käsken sinua kummitus lopettamaan...!!! Mene pois!!". Tökin tyttöä hereille, mutta hän ei toennut. Jatkoin vielä kovemmin tökkäyksin ja hän heräsi, niin minäkin unestani...

Herätin avokin ja sanoin, että näin painajaista. Avokki tokas, että oli just kuullu mun jotain vaikertavan unissani ja aikoneen herättää mut, kun jo ite heräsin.

Maailmanloppu / invaasio.... Noin vois kuvailla unta, jonka näin toissa yönä. Unesn alusta ei jäänyt muuta muistikuvaa, kuin se, että se oli sekava. Sen mitä muistan kiteytyy tuohon kuvaan.

Kaupungissa oli kaaos. Tiesin, että jotain alieneita oli tulossa avaruudesta. Samassa näin kaiken keskellä seisomassa futuristisiin vaatteisiin pukeutuneen mieshahmon. Miehellä oli musta ihonmyötäinen asu, jonka pinnalla kulki kullanvärisiä "johtoja". Panikoivat ihmiset, jotka näkivät miehen pysähtyivät katsomaan miestä. Samassa mies kohotti toisen käden yläviistoon ja käden osoittamaan suuntaan ilmestyi valtaisa pyörre. Pyörre oli ison kerrostalon kokoinen. Samassa pyörteen imuvoima alkoi vetää puoleensa ihmisiä, autoja ja kaikkea irtainta, jotka katosivat pimeyteen. Näin talon kulman takaa pyörteen voiman kasvavan ja valtavien lähes pilvenpiirtäjien kokoisten talojen alkavan murentua. Suuret betonilohkareet irtosivat taloista ja sinkoutuivat pyörteen nieluun. Ajattelin, että täältä on pakko päästä karkuun. Aioin ampaista juoksuun, kun uni päättyi...

Yöllä heräsin painajaiseen ja tavan mukaan sitä jankkasin mielessäni hetken, että muistaisin sen aamulla. Herätessä yöllä en muistanut unen alkua, mutta aamulla muistin unen alkua lukuunottamatta.

Kylmänä pimeänä talvi-iltana olin Raippaluodossa. Asustelin sielä teini iän eli semmoisen 8 vuotta. Jostain syystä olin palannut tuohon paikkaan. Joku oli aurannut traktorilla lumet talon pihassa. Ajattelin ottavani lumet pois seinustalta vesihanan kohdalta, jotta hanasta saa otettua vettä saunaan. Vierelläni oli entisen tyttöystävän (2010 vuoden paikkeilta) ja minun yhteinen chihuahua koira. Koira oli kytketty talutusnaruun, jonka toinen pää oli kiinni seinässä. Siinä lapion kanssa heittelin lunta pois seinustalta. Välillä vilkaisin koiraa, joka haukkui metsään päin. Välillä koira lopetti haukkumisen. Katsoin sitä ja se hivuttautui hivenen eteenpäin metsän suuntaan ja jatkoi haukkumista. Sama toistui vielä pari kertaa. Lopulta lopetin lumityöt ja mietin mitähän sielä pimeässä metsässä on. Ajattelin, että on parasta lopettaa lumityöt ja mennä sisälle. Laitoin lapion nojaamaan seinustaa vasten ja irrotin talutusnarun toisen pään seinästä. Lyhyin nykäisyin vedin koiraa puoleeni ja komensin tulemaan kanssani sisälle. Kävelin kohti porraspäätä ja koira vastahakoisesti räksyttäen tuli perässä. Päästyäni melkein portaille näin jonkun mustan syöksyvän koiraa kohti. Samassa näin miten flexin toinen pää kohosi korkeuksiin. Säikähdin aivan jumalattomasti, kun koira lennähti korkeuksiin ja katosi pimeyteen. Heitin irti flexistä ja lähdin juoksemaan sisälle...

Hmmm... Tästä unesta joku voisi säikähtää ja pitää sitä enneunena, koska uni liittyy terveyteen. Joskaan en itse niin ajattele ja toivon todellakin, ettei kyseessä ole muuta kuin uni. Paremminkin miellän unen vain alitajunnan viestiksi... Toisinaan minulla on vatsa kipeä...

En muista unesta paljoakaan, jos edes vähääkään. Olin kotona avopuolison kanssa ja makoilimme sängyllä. Vatsani oli kipeä. Nostin paidan alareunaa hivenen ja toisen käden sormilla painoin alavatsaa. Tunsin jotain kovaa vatsassani. Oikeastaan myös näin kohouman nousevan ja muodostavan neliön muotoisen kuutiomaisen kuvion. Sanoin avopuolisolleni, että nyt on pakko päästä lääkäriin...

Nonnih tuli sitte nähtyä semmonen tavallinen painajainen, josson ne perusmöröt. Erikoisen unesta tekee se, etten muista nähneeni unta niistä "perusmöröistä". Mitä ne on? Jokanen ne tietää. Unessa näin muumion, frankensteinin ja susimiehen jne.

Tämän koko possen puikoissa hääri Edward Mordrake. Törmäsin henkilöön American Horror Story tv-sarjassa. En ole sarjaa katsonut kuukausiin. Hieman avaan mysteerisen miehen minää kertomalla miehen olleen aatelinen englantilais herra 1800 luvun puolelta. Herran takaraivossa kerrotaan olleen syntyjään kasvot, jotka kuiskivat hänelle pirullisia ajatuksia. Mordrake oli ylväs ja hyvin lukenut mies, joka tuli hulluksi "toisen minän" kuiskimien asioiden vuoksi. Hän joutui hullujen huoneelle, josta karkasi ja liittyi friikkisirkukseen. Eräänä halloween aattona pirulliset kasvot saivat hänet murhaamaan friikkisirkuksen esiintyjät ja itsensä.

Sirkusväen uskomuksen mukaan esiintyminen halloween aattona saattaa herättää Mordraken. Ilmestyttyään hän vie esiintyjän mukanaan.... Herralla siis on kyky ilmestyä minne milloinkin. Sen takia kerroin mikä mies on.

Unessa olimme suljettuina avokkini kanssa ränsistyneeseen jenkkiläiseen 1800-luvun puutaloon. Talossa heilui kyseinen Eddy ja koitimme parhaamme välttää, ettei hän meitä näkisi. Pääsimme puikahtamaan ulos eräästä avoimesta ikkunasta ja juoksimme pimeyden turvin metsään. Metsässä meitä tuli vastaan muumio ja frankenstein. Meilkein juoksin niitä päin ja pari nopeaa askelta taaksepäin sai minut kompastumaan. Perässäni tullut avokki ei kaatunut, mutta kirkaisi. Samassa Mordrake ilmestyi luoksemme. Kerran sormiaan napsautettua hän sai meidät siirtymään / ilmestymään takaisin taloon.

Hetken keräsimme järjen riekaleita ja päätimme yrittää pakoa toiselta puolen taloa. Tiesimme talon takana olevan rauniotuneita kivitaloja. Suunnittelimme piiloutuvamme raunioihin ja väijjyvämme niiden turvissa aamuun saakka.

Talon takaovi oli niin haperossa kunnossa, että sen murtaminen oli helppoa. Kurkistelimme ovesta ja reitin näyttäessä selvältä pingoimme lähimmän raunioin suojaan. Sortuneen kiviseinän ylitse näimme vaeltelevan frankyn, mummiksen ja susiukon. Heidän mentyään ohi päätimme hivuttautua uloimpaan rauniotaloon. Varoen edeten pääsimme perille. Samassa vierellemme ilmestyi Mordrake. Hän mumisi jotain, napsautti sormiaan ja... Uni loppui. Ilmeisesti pääsimme hengestämme.

En herännyt paniikissa, enkä ahdistuneena. Oli erikoista nähdä Mordrake unessa, vaikken ollut koko henkilöä ajatellut kuukausiin. Samaten klassiset monsterit olivat ensimmäistä kertaa unessa. Jos olisin unessa tajunnut näkeväni unta, olisin varmasti mennyt paiskaamaan ylävitoset monsuille ja kysynyt miten menee. :oD

Rentouttavalla Levin lomalla voi MYÖS nähdä painajaisia. Unessa olin sedan mallisen vanhemman mustan mersun takakontilla koluamassa jotain. Siinä auton takana seisoi turisemassa kaksi nuorta miestä. Liekö olivat jotain 20-30 vuotiaita. En tiedä keitä he olivat. Luultavasti joitain tuttuja, koska avopuolisoni oli siinä vieressä juttelemassa heidän kanssaan.

Kollattuani hetken takakonttia nousin kontista ja sanoin muille jotain. Yhtäkkiä kuului vaimea kumahdus. Se ei ollut rikkonainen ääni, kuten kolarissa tai kuin jossain hollywood leffan räjähdyksissä. Ääni oli todella voimakas tömähtävä ja se tuntui kaikuvan maasta taivaaseen ja kulkevan taivaan rannasta toiseen. Mietimme ääneen mikähän se mahtoi olla ja vilkuilimme ympäriinsä. Kohautimme olkapäitämme ja joku totesi, ettei se varmaan mitään ollut mikä meitä koskettaa. Jatkoin takakontin kollaamista ja kuulin toisen miehistä vastaavan puhelimeen. Puhelu ei kestänyt kuin muutaman sekunnin. Nousin kontin syövereistä ja käännyin miehen puoleen. Kysyin mitäs asiaa hänelle soitettiin. Kysyttyäni muutkin katsoivat miestä. Samalla näin silmäkulmassani, kuinka ympärillä alkoi kirkastua ja kirkastua... Miehellä oli tyhjä katse ja hän sanoi, "se sano, että maapallo räjähti..." Jokainen katsoi toisiaan sen kaksi sekuntia ja samalla ympäristö kirkastui ja hetkessä ympäröivä ilma syttyi tuleen... Siis ilma syttyi palamaan... Ilman räjähtäessä näin liekit ja samassa kaikki oli valkoista valoa... Koitin sanoa jotain, mutta en voinut... Koitin hengittää, mutten saanut ilmaa keuhkoihin. Koitin ajatella, mutten voinut... Olin kuollut... Ajattelin, etten voinut jättää jäähyväisiä rakkaalleni... Ja heräsin...

Sanotaan, että jos unessa näkee kuolevansa, niin oikeasti kuolee. En tiedä onko se totta ja tuskin kukaan sitä on kertomassa, jos niin on. Olen nähnyt unia, joissa olen nähnyt ruumiini. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuolen unessa ja näen valoa ja tunnen olevani "ei mitään". Herättyäni tapojeni mukaan jäin miettimään mistä mieleni oli keksinyt tuollaisen unen. Muistin, että näin illalla telkkarissa uutisen, jossa kerrottiin, että asteroidi oli mennyt maapallon ohitse. Etäisyys oli vastannut kolme kertaa matkaa maasta kuuhun. Jännä, että tuo asia oli jäänyt alitajuntaani, vaikkei mielessäni edes ollut murehtia asteroidin osumista maahan. Mitäpä sellaiselle edes voisi.

Kummituskartano... Klassinen kauhutarinoiden tapahtumapaikka. Saavuin avopuolison ja hänen ystävättären kanssa sysipimeänä iltana syrjäiselle talolle. Talo oli suuri kartano. Juuri sellainen, jollaisen voi kuvitella näkevänsä amerikkalaisessa elokuvissa. Tarkoituksemme oli tutustua taloon kiertelemällä ja penkomalla ympäriinsä. Kartanon historia oli tullut aiemmin tutuksi, silä olimme etsineet sopivaa kummituskartanoa netistä, johon piipahtaa. Sellaisen löydyttyä päätimme houkutella kummituksista ja kummajaisista kiinnostuneen ystävän seuraksi ja suunnata löytämäämme paikkaan.

Astuimme sisään ja vaeltelimme alakerrassa huoneesta toiseen. Pimeyttä halkoi kirkkaat led-valaisimet, joilla huiskimme ympäriinsä. Aina jonkun löytäessä jotain vanhaa ja kiinnostavaa muut pomppivat kiireisesti valoineen samaan paikkaan. Kuten arvata saattaa, pohdimme samalla miten löydetyt esineet kietoutuivat talon historiaan ja siellä eläneiden ihmisten elämiin. Huoneet olivat täynnä tavaraa, joka oli levittäytynyt ympäriinsä. Revityt tapetit ja rikotut esineet kertoivat lukuisen ihmisten käynneistä talossa. Kartanon loisto oli ajan hampaan nakertama ja vierailijoiden vandalisoima.

Myöhäinen saapuminen kartanoon aiheutti lopulta sen, että tuntien vaeltelu alkoi käydä voimille. Päätimme nauttia hieman purtavaa ja istahtaa jonnekkin. Huoneiden kunnon tietäen päätimme, että paras ja siistein paikka olisi yläkerran pitkä käytävä. Nousimme toiseen kerrokseen ja päätimme raivata itsellemme paikan portaiden yläpään vierestä seinustalta. Mukanamme oli jokaiselle makuupussi, jotka levitimme seinustalle peräkkäin. Itse jäin likimmäs portaita. Eväitä mutustellessa ryömimme makuupusseihimme. Juttelumme ruokailun aikana päätyi talon menneisyyteen. Kerroin tarinaa muille ja kuten elokuvissa tarinankerronta muuttuu todeksi. Näin tapahtumat silmieni edessä unessa, kuin ne olisivat oikeasti tapahtuneet.

Kartanon omisti kauan sitten omalaatuinen pohatta. Omaisuuden alkuperästä en tiennyt. Sen sijaan tiesin, että mies oli tutkija... lääketieteen tutkija. Kyläläisten tarinoiden mukaan mies oli omalaatuinen ja eli omissa oloissaa. Harvoin, jos koskaan, miestä nähtiin läheisessä kylässä. Miehen tarvitsemat ruuat, välineet ja muut tarpeelliset asiat toimitti kartanolle viikottain kylällä asuva mies. Kyseinen kyläläinen ei tavannut tutkijaa koskaan, vaan jätti aina tavarat kartanon taakse kellarin sisäänkäynnin kohdalle. Ovella oli aina viesti seuraavalla viikolla toimitettavista asioista.

Tutkijasta ei siis tarinoiden mukaan paljoa tiedetty, eikä toisaalta välitetty. Samassa näin silmissäni hetken menneisyydestä... Näin kartanon upeana ja loisteliaana. Seisoin etuoven portailla ja pohdin mitä tapahtuu. En nähnyt itseäni ja ymmärsin leijailevani olemattomana todistaen tapahtumia. Takaani portaita nousi nuori nainen pukeutuneena vanhoihin vaatteihin kavuten kohti etuovea. Naisen yllä oli pitsireunainen mekko ja kädessä iso laukku. Astuttuaan ovelle nainen otti kainalostaan aurinkovarjon, jolla hän koputti ovea. "KOP KOP KOP!".... Ja nainen odotti. Hetken odoteltuaan nainen koputti uudelleen, "KOP KOP KOP!". Mitä ilmeisimmin nainen oli tullut pitkän matkan päästä, jostain hyvin.... Samassa ovi avautui. Oven raosta katsoi huoliteltu keski-ikäinen mies, jonka vaatetuksesta päättelin, että kyseessä oli juurikin kartanon omistaja. Jostain oudosta syystä olin päätynyt seuraamaan tapahtumia 1800-luvun lopulla. Mies kehotti naista käymään sisään...

Yht´äkkiä näin edessäni saman naisen pukeutuneena valkoiseen ohueen yömekkoon. Aikaan kuuluvaa tapaan mekko oli melkein lattiaan asti ylettyvä ja kirjoiltu mitä hienoimmin pitsireunoin ja yksityiskohdin. Naisella oli paljaat jalat. Vaikka hänen jalkansa olivat paljaat ei hän arastellut astella kolkossa ja viileässä talossa. Leijailin naisen takana ja edessä tutkijan, jonka kädessä oli kynttelikkö. Tutkija kehotti naista astumaan vierellään olevasta ovesta. Nainen toteutti pyynnön ja astui ovelle. Edessä hän näki portaat, jotka veivät kellariin, josta kajasti lepattavien kynttelikköjen valoa. En tiennyt mitä odottaa, mutta pelkäsin tapahtuvan jotain kauheaa. Jostain syystä sain tuntemuksen, että kyseinen nainen ei ole ensimmäinen taloon saapunut nainen. Hetken pelkäsin naisen puolesta ja mielessä mietin missä muut naiset olivat. En ehtinyt miettiä asiaa tuon kauempaa, koska nainen ja tutkija olivat kävelleet kellariin. Kellarin lattia ja seinät olivat kiveä. Kellarin koko oli hämmästyttävä. Se oli yhtä iso, kuin koko rakennus ja siellä täällä oli kivisiä tukipylväitä, jotka kannattelivat taloa. Kellarin keskellä oli pöytä, jota peitti valkoinen lakana. Pöydällä lakanan alla oli selvästi jotain. Hyllyköt ja muut laitteet ympäröivät pöytää. Pöydän luo saavuttuaan tutkija tarrasi lakanasta ja veti sen syrjään. Alta paljastui jonkinlainen elektroninen laite. En tiedä mitä käyttötarkoitusta varten aparaatti oli. Laitteen päällä oli nappeja ja vipuja ja siitä kulki sähköjohtoja eri suuntiin ympäri taloa.

Tutkija esitteli naiselle laitetta. Pöydällä oli myös vankka rakenteinen lipas. Tutkija avasi lippaan ja otti sieltä kuivuneen ihmisen sormen, johon oli pujotettu sormus. Sormen näkeminen inhotti minua... Tutkija sanoi naiselle, että hän voi saada sormuksen, jos haluaa. Yllätyin suuresti, kun nainen halusi sormuksen ja otti sen tutkijan ojentaessa sitä. Tämän jälkeen nainen alkoi hipelöidä laitetta pöydällä ja kysyi tutkijaa näyttämään mitä sillä tehdään. Tutkija ei halunnut koskea laitteeseen, vaan ehdotti, että hän voi naiselle näyttää miten laitetta käytetään. Näin tutkijan ilmeestä, että hänellä oli pirulliset suunnitelmat naiselle...

Palasin yhtäkkiä mielessäni pyörivästä tarinasta todellisuuteen ja näin muut ympärilläni. Päätimme pujahtaa makuupusseihimme ja nukkua käytävällä. Työnsin itseni makuupussiin ja samassa tunsin jonkin tarrautuvan jalkaani. Portaiden yläpäässä nurkan takaa näkyi tarinan naisen ylävartalo. Nainen oli valkea haamu mustinen pitkine hiuksineen. Olin paniikissa ja kiskoin jalkaani irti hänen otteesta. Vedin ensin kerran.... Toisenkin.... Mutta en saanut jalkaa irti. Päätin riuhtaista jalkaani kolmannen kerran, niin lujaa kuin voisin...

Jalka irtosi aaveen otteesta ja heräsin... Herättyäni huomasin peiton valuneen jalkopäästä puoliksi lattialle. Peitto painoi jalkaani sänkyä vasten ja siksi vaivoin sain jalan irtoamaan. Vasta kunnon riuhtaisu irrotti jalan oikeasti ja samassa heräsin unesta.