tiistai 31. maaliskuuta 2015

Yöllä heräsin painajaiseen ja tavan mukaan sitä jankkasin mielessäni hetken, että muistaisin sen aamulla. Herätessä yöllä en muistanut unen alkua, mutta aamulla muistin unen alkua lukuunottamatta.



Kylmänä pimeänä talvi-iltana olin Raippaluodossa. Asustelin sielä teini iän eli semmoisen 8 vuotta. Jostain syystä olin palannut tuohon paikkaan. Joku oli aurannut traktorilla lumet talon pihassa. Ajattelin ottavani lumet pois seinustalta vesihanan kohdalta, jotta hanasta saa otettua vettä saunaan. Vierelläni oli entisen tyttöystävän (2010 vuoden paikkeilta) ja minun yhteinen chihuahua koira. Koira oli kytketty talutusnaruun, jonka toinen pää oli kiinni seinässä. Siinä lapion kanssa heittelin lunta pois seinustalta. Välillä vilkaisin koiraa, joka haukkui metsään päin. Välillä koira lopetti haukkumisen. Katsoin sitä ja se hivuttautui hivenen eteenpäin metsän suuntaan ja jatkoi haukkumista. Sama toistui vielä pari kertaa. Lopulta lopetin lumityöt ja mietin mitähän sielä pimeässä metsässä on. Ajattelin, että on parasta lopettaa lumityöt ja mennä sisälle. Laitoin lapion nojaamaan seinustaa vasten ja irrotin talutusnarun toisen pään seinästä. Lyhyin nykäisyin vedin koiraa puoleeni ja komensin tulemaan kanssani sisälle. Kävelin kohti porraspäätä ja koira vastahakoisesti räksyttäen tuli perässä. Päästyäni melkein portaille näin jonkun mustan syöksyvän koiraa kohti. Samassa näin miten flexin toinen pää kohosi korkeuksiin. Säikähdin aivan jumalattomasti, kun koira lennähti korkeuksiin ja katosi pimeyteen. Heitin irti flexistä ja lähdin juoksemaan sisälle...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti