Talvinen pimeys täytti ilman. Maassa oli lunta ja kaupungin ilma täyttyi upeasta valaistuksesta. Vaasan torin täytti ihmispaljous, jonka vierellä vapputori muistutti peräkonttikirppistä. Torin laidalla seisoimme Leenin, avopuolison kanssa ja nautimme tapahtumasta. Oli idyllinen talvi-ilta.

Yht`äkkiä torin toiselta kulmalta kuuluu huutoa ja pian perään naisten kiljuntaa. Ihmiset kääntyivät katsomaan huudon suuntaan yrittäen nähdä toistensa ylitse. Nousimme seisomaan torin laidan marmoripenkeille katsomaan mitä kauempana tapahtuu. Näimme kun rantaan iskeytyvän aallon tavoin ihmiset lähtivät vyörymään pois huudon suunnasta. Ihmisten juostessa kuulimme jonkun huutavan "ne tulee, ne tulee, juoskaa karkuun!!!". Näin ihmisten kiipeävän katulamppuihin, kojujen katoille, jopa rakennusten seiniä pitkin ja minne vain kykenivät. Valtaisa hysteeria ja paniikki oli vallannut torin ja rauha ja harmonia olivat tiessään.

Muutaman kymmenen sekunnin kuluttua käänsin katseeni suuntaan, josta ensimmäiset huudot olivat tulleet. Kaukana parin sadan metrin päässä näin kadun pinnan muuttuvan tummanruskeaksi. Katu näytti lainehtivan ja näin, kuinka tuo massa valui toria kohden koko kadun leveydeltä. Samaisella puolen toria myyjät kojuillaan koittivat keräillä tavaroitaan kasaan. Osa näki mitä oli tulossa heitä kohden ja he lähtivät kompuroiden pakenemaan. Vasta heidän lähtiessään näin miksi he juoksivat karkuun. Puristin Leenin kädestä ja huusin ääni väristen "ROTTIA!!!". Torin laitaan oli jäänyt muutama makkaramyyjä ja muita ruokien myyjiä. Yksi heistä huusi muille jotain. En erottanut kaukaa mitä he tekivät, kunnes eräs heistä suihkutti ylöspäin liekkejä. Tajusin, että he aikoivat kohdata rotat pikaisesti tehdyin liekinheittimin. Vilkaisin karkuun juosseita ihmisiä, jotka olivat kiivenneet puihin. Katsoin paikalleen jääneitä myyjiä ja ajattelin kuinka rohkeita he olivatkaan.

Pimeyden keskellä ilman täyttivät liekit, jotka nuolivat katua. Rotat juoksivat ruokakojuja kohden. Ne pakkautuivat yhä lähemmäs ja lähemmäs myyjiä, joiden tulinen taisto näytti hetki hetkeltä epätoivoisemmalta. Ehdin jo pelätä miten meidän käy, jos rotat murtautuvat läpi ihmisiä suojaavien myyjien tulisen helvetin. Myyjät pysyivät yhdessä rintamassa. Muutamassa sekunnissa tilanne kääntyi myyjien eduksi ja rottien määrä alkoi huveta. Myyjien urheuden ansiosta rottalauma makasi palavana heidän ympärillään. Torin täytti palavien rottien kuvottava haju. Palanutta karvaa ja lihaa. Osa paenneista ihmisistä oksenteli. Ohi kiitävän hetken näin ihmisten kasvoilla helpotuksen... kunnes joku huusi "niitä on tulossa lisää!!!".

Karmiva tunne kuristi sisälläni. Näin torin toisella laidalla olevat bussit. Puristin Leeniä kädestä ja lähdimme juoksemaan busseille. Maassa olevat muutkin ihmiset juoksivat busseille tönien toisiaan. Osa busseista oli jo startannut kylmät moottorinsa ja paksu dieselmoottorien käry täytti ilman. Bussin luona puristuimme ihmisten väliin. Puristimme toisiamme kädestä minkä saatoimme, mutta kätemme irtosivat. Huusin Leeniä, mutten nähnyt häntä ihmisten seasta. En voinut kääntyä takaisin, koska ihmismeri painoi minua bussille. Nousin bussiin... En nähnyt Leeniä missään. Vaivuin epätoivoon ja ajattelin, että soitan hänelle. Kaivoin puhelimen taskustani, mutta en saanut yhteyttä. Verkko oli varattu. En varmastikkaan ollut ainoa, joka yritti soittaa jollekkin. Kännykkä verkko ei riittänyt sellaisen soittajamäärän soitoille. Vaivuin kyykkyyn lattialle puhelin korvallani ja itkin... Tärisevin käsin keksin kirjoittaa tekstiviestin Leenille. Kirjoitin "Mä rakastan sua! Kyllä me vielä löydetään toisemme! :o)".

Bussi nytkähti liikkeelle. Näin ikkunoista taakse jäävän torin ja epätoivoiset ihmiset, jotka koittivat roikkua bussin kyljissä, vain pudotakseen pois. Bussi kaartoi pois torilta. Muutaman sadan metrin ajettuaan bussi pysähtyi. Ihmettelin mitä tapahtuu ja edessä ovet avautuivat. Osa ihmisistä nousi kyydistä ja bussi jatkoi matkaa. Heidän jäädessään kauemmas tajusin, että he luultavasti asuivat lähellä ja menivät turvaan koteihinsa. Odotin muutaman pysäkin verran ja päätin itsekkin nousta kyydistä. Ehdin nipin napin pois kyydistä, kun bussikuski painoi voimakkaasti kaasua ja ruoski bussin matkaan. Jäin katsomaan ympärilleni. Henkilöautot ajoivat kadulla miten saattoivat. Ei ollut liikennesääntöjä, ei huolta liukkaista kaduista. Oli vain mielettömyys ja kauhu, joka paistoi ohi ajavien ihmisten kasvoilla. Jokainen tahtoi turvaan, hinnalla millä hyvänsä.

Kadun reunassa oli elektroniikkaliike, joka oli suljettu. Kaivoin puhelimen taskusta ja totesin, että tarvin akkuun lisää virtaa sen varalta, että Leeni yrittää tavoittaa minua. Mietin miten pääsen sisään, jotta saisin laturin ja voin hetken ladata akkua. Hetken ajattelin, kuten kuuluu ajatella eli tulla myöhemmin, kun liike on auki. Tajusin samantien, että ei kukaan ole tulossa. Otin ison jääkimpaleen kadun reunasta ja heitin sen ikkunan läpi. Kiipesin sisään liikkeeseen ja varsin helposti löysin hyllystä sopivan laturin. Saatuani puhelimen lataukseen käperryin tiskin taa istuen lattialla. Torkahdin toviksi.

Herättyäni muistin missä olin ja riuhtaisin puhelimen käteeni. Ei mitään. En ollut saanut viestiä. Tungin puhelimen taskuuni ja päätin jatkaa matkaa. Yö ei ollut vielä kääntynyt päiväksi. Päätin etsiä jostain turvallisen nukkumapaikan. Liikkeeseen en uskaltanut jäädä, koska rikkoutuneesta ikkunasta rotat voivat kavuta sisään. Kävelin kaupungilla erään puiston laitaan. Korkeat vanhat kerrostalot ympäröivät puistoa. Puiston laidalla oli traktori, johon oli kiinnitetty kiinteäseinäinen nostokori. Liikkeen takahuoneesta olin löytänyt muutaman peiton ja koska yö oli hädin tuskin pakkasella päätin kavuta nostokoriin. Voisin nostaa korin ylös ja olisin luultavasti paremmassa turvassa, kuin maan pinnalla. Suunnitelma vaikutti hyvältä. Kapusin koriin ja nostin sen korin ohjaimilla noin kymmenen metrin korkeuteen. Sammutin puhelimen, kiedoin peitot ympärilleni ja käperryin korin pohjalle. Suljin silmät ja näin Leenin mielessäni. Lämmin kyynel valui kylmälle poskelleni. Pyyhkäisin sen pois ja lohdutin itseäni toistamalla, että pian löytäisimme toisemme. Ajatukset puuroituivat mielessäni ja vaihtuivat mustaan uneen.

Heräsin. Yläpuolella näkyi kaunis aurinkoinen sinitaivas. Puiden oksilla oli pieniä lehtiä, jotka olivat liikkumattomina tyynessä ilmassa. Kuulin alhaalta pienten koirien haukuntaa. Ajattelin heränneeni niihin. Nousin korissa seisomaan ja näin nuoren hoikan naisen tulleen ulos eräästä kerrostalosta kahden pienen koiran kanssa. Katselin naisen ja koirien kulkua traktorin lähellä olevaa penkkiä kohti. Nainen koirineen tuli pikku hiljaa minua kohden. Katsellessani heitä muistin Leenin. Nainen muistutti yllättävän paljon häntä. Hän se ei kuitenkaan voinut olla, koska emme asuneet kaupungissa, meillä ei ollut koiria, eikä hänellä ollut yhtä pitkiä hiuksia. Mutta... Hieman pidemmät hiukset... Se oli Leeni!!! Koitin huutaa naiselle, jotta hän huomaisi minut ja käännyttään näkisin hänen kasvot. Huusin niin lujaa kuin pystyin, mutta noin 20 metrin päässä oleva nainen ei minua huomannut. Huusin niin lujaa, että kurkkuuni sattui. Ei mitään reaktiota. Lopetin huutoni ja jäin hämmentyneenä katsomaan Leenin kasvaneita hiuksia ja koiria.

Nostokori nytkähti. Vilkuilin ympärilleni. Vilkaisin alas ja näin traktorin vierellä kaksi poliisia, heidän autonsa ja ambulanssin. Ambulanssista nousi kaksi miestä. Riemu täytti mieleni, pääsen pois! Katsoessani alas näin sivusilmällä jotain jalkojeni vieressä... Käännyin ja vieressäni oli ruumis. Säikähdin ruumista ja tajusin sen olevan minun ruumis. Minun ruumis? Miten se voi olla minä! Silloin tajusin... Olin kuollut nukkuessani. Talvi oli kääntynyt kevääksi. Poliisit luultavasti siivosivat rottainvaasion jälkeistä kaupunkia ja olivat saapuneet viimein puiston syrjässä olevan traktorin luo. Luhistuin järkytyksestä ja pudottauduin polvilleni. Nostokori nytkähti saavuttuaan alas. Toinen poliiseista avasi korin oven ja vinkkasi ambulanssimiehet paikalle. Miehet nostivat ruumiini paareille. Poliisi pyysi miehiä odottamaan hetken ja alkoi tutkia taskujani. Hän veti taskustani lompakkoni. Toinen poliiseista oli kävellyt poliisiautoon istumaan ja huudahti "mikä sen nimi on?!". Lompakkoani pitelevä huusi "Juha Kotola!". Samassa kuulin naisen huutavan penkiltä "Juha... ONKO SE JUHA!!!" ja lähti juoksemaan kohti...

Että tällänen surullinen uni tällä kertaa. Ja loppuun piristeeksi jumppaava hiiri. :o)

Näinpä sitten taas jotain erikoista painajaista. Sinänsä erikoista, että siinä oli joku eläimiä. Unessa asuin rivitalon päätyasunnossa. Naapurissa asui äitini. Kylässä meillä oli jotain naapurin lapsia. En tiedä miksi ne meillä oli leikkimässä ja kenen kanssa ne leikki, mutta niin uni alkoi. Kuulin takapihalta jotain meteliä. Menin takapihan ovelle ja avasin oven. Äiti huusi takapihan ovellaan jotain. Pihan takana oli metsikköä ja metsiköstä äidin pihan kohdalla kuului kissan rääkymistä. Huuto oli juuri kirjaimellisesti rääkymistä... Jotain sellaista, kuin tässä alussa: https://www.youtube.com/watch?v=nJ8Aw-Iow3c . Äitini huusi, että onkohan se irtokissa vienyt sille villihevoselle ruokaa vai mikä kissa sielä huutaa. Ihmettelin unessakin silmänräpäyksen, että "miten kissa vie hevoselle ruokaa". Pihojen välissä oli pari metriä korkea kuusiaita, jonka läpi ei nähnyt piirun vertaa. Aidan alaosassa oksat olivat kuta kuinkin olemattomattomat. Astuin ovesta takapihan puolelle ja menin muutaman metrin päähän aidasta. Näin kuinka musta kissa juoksi metsästä lähemmäs aidan toista puolta ja pysähtyi katsomaan taakseen. Kissalla oli valjaat, joissa oli kännykkä. Mietin, että miten kummassa kissa puhelinta voi käyttää ja samassa ajattelin, että ehkä kun kännynumeroon soittaa, niin kissa tietää tulla kotiin. Unessa kuulosti loogiselta. Samassa metsästä ampaisi muutama iso metso. Siipiä läpsyttäen ja kovaa kalkatusta pitäen ne juoksivat kissaa kohti. Kissa perääntyi minua kohden ja huusin, että "äkkiä sisälle, noi voi tehdä ihmisellekki kipeetä". Juoksi sisälle ja suljin oven äkkiä. Juuri suljettuani oven kissa ampaisi ovelle. Metsoja en enää nähny, mutta jostain ilmestyi omituinen harmaa suden näköinen hahmo kissan viereen. Sillä oli neon vihertävän keltaiset silmät ja isot hampaat. Muutamassa sekunnissa tajusin, että se oli jonkinlainen vappupallo. En vain ymmärtänyt miten se oli tullut siihen. Samassa se jotenkin jatkoi pomppimistaan ja katosi. Musta kissa oli hätääntynyt ja juoksi talon kulmalle. Talon takapihan puoleisella seinällä oli ikkunoita, jotka jatkuivat päätyseinustalle. Kissa hyppäsi päätyseinän ikkunalaudalle ja katsoi hätääntyneenä minuun maukuen samalla.

Raotin hieman ovea ja huusin kissaa tulemaan sisälle äkkiä. Kissa juoksi nopeasti oven portaan eteen ja samassa näin harmaan viivan. Eteeni oven ja kissan väliin ilmestyi yliluonnollisella nopeudella harmaa kissa. Kissat olivat vastatusten sekunnin tuijottaen toisiaan. Yhtä nopeasti kuin kissa ilmestyi paikalle, hyökkäsi se mustan kissan kimppuun repien mustan kissan vatsan auki.... Harmaa kissa katosi samassa ja näin edessäni mustan kissan ruumiin sekä avonaisen vatsan, josta suolet valuivat ulos.

Toissa yönä näin erästä painajaista, jossa oli joku porukka. En tiedä mitä lie kummitustalojen tutkijoita tai opiskelijoita ne oli. Niillä oli tarkotus mennä johkin taloon yöllä, jossa kummittelee. Joku tyyppi varotti niitä talon ulkopuolella, että talossa kummittelee. Siitä huolimatta porukka päätti mennä sisälle tutkimaan taloa. Kun ne pääsi sisään ja isoon aulaan sanoi yks nuorempi nainen, että hän lähtee hissillä tutkimaan taloa. Mukana oli joku hieman vanhempikin nainen, joka lähti mukaan. Hissiin päästyään hissin ovet sulkeutu. Ovissa luki "kultaa yläkerrassa". Nuorin nainen paino hissin yläkertaan. Hetken päästä hissi saapui ylös. Uskoisin, että johkin neljänteen tai viidenteen kerrokseen. Hissin ovet aukes ja oli pimeetä. Molemmat astui hissistä ulos ja pimeä käytävä jatkui molempiin suuntiin sivuille. Edessä oli suljettu ovi ja nuori nainen näki ovessa tekstin "kultaa". Hän sanoi menevänsä huoneeseen kattomaan mitä sielä on. Hänen mennessä huoneeseen vanhempi nainen päätti mennä seuraavaan käytävän varrella olevaan huoneeseen. Kun toinenkin nainen poistui hissistä, näin haamun hailakan hahmon kulkevan myös hissistä ulos ja seuraavan vanhempaa naista. Nainen meni seuraavana olevaan huoneeseen. Huoneen avatessaan kaikki huoneessa oli valoisaa ja uutta. Hän näki huoneen sellaisena kuin se oli joskus ollut. Nainen ei uskonut aluksi illuusiota edessään, mutta näki avonaisen kulta-arkun lattialla. Hän meni huoneeseen. Työnti käden kultarahoja täynnä olevaan arkkuun ja nosti käden arkusta antaen kolikoiden valua sormiensa välistä. Samassa hän oli kääntymässä huutaakseen nuorelle naiselle mitä oli löytänyt. Juuri kun hän oli kääntynyt hän näki aaveen ampuvan varsijousella. Nuoli osui suoraan keskelle naisen otsaa. Nainen kaatui selälleen lattialle huoneessa, joka oli pimeä. Huoneessa ei ollut kuin romua ja pimeyttä... Uni loppui.

Mulla tapaa käydä niin, että ku herään unesta ja muistelen mitä unessa tapahtu, niin muistan sen unen vielä aamulla ja pitkään sen jälkeenki. Niin kävi yhenki unen kaa, jonka näin monta viikkoa sitte. Unessa oli mun eksä. Eksä sai muksun tossa vähän ennen kun muutin tännä vaasaan. Noh, olin menny unessa käymään eksän, sen muksun ja eksän miehen luona. Menin vähän niin ku morjestaan vimosta kertaa. Siinä istuttiin olkkarissa ja puhuttiin niitä näitä. Niiden muksu makas sellasella polven korkusella rahi tyyppisellä pyöreellä pallilla. Mukula oli jotain alta puolen vuoden ikäsen olonen. Siinä sitte höpistessä eksä välillä koitti hyssytellä sitä mukulaa. Muksu hiljeni ja eksä lähti keittiöön tai johkin ja kohta palas taas hyssytteleen, ku mukula jatko narisemista. Joka kerta ku se aina joutu palaamaan siihen ja hyssyttelemään, niin se puhu voimakkaammin ja lopulta melkeen huuti sille muksulle, että se ois hiljaa. Lopulta tyyliin neljännellä kerralla ku se jatko taas huutoa, niin eksä tuli siihen olkkariin. Se nosti molemmat kädet ilmaan, laitto kädet nyrkkiin ja löi molemmilla käsillä yhtä aikaa sitä lasta päähän. Menin heti väliin ja työnsin sen kauemmaksi lapsesta. Sanoin eksän miehelle, että soittaa ambulanssin. Katoin lasta ja sen kasvot oli aivan sinertävän mustat. Hetken päästä ambulanssi ja poliisi oli paikalla. Ne kuulusteli eksää sivummalla ja ambulanssihenkilöt hoito lasta... Että semmonen uni.

Kävipä sitten niin, että heräsin karmaisevaan painajaiseen. Mistä lie tullut tällänenkin taas mieleen, joten jaan sen tässä muistona ja kokemuksena. Unessa näin tuollaisen urbaanin tunnelin. Tunneli meni maanalle ja sen reunoilla oli suorat seinämät. En tiedä miten, mutta toisella seinämällä oli nuori poika lapsi. Taisi olla joku kävelitie siinä tunnelin reunalla, koska poika siinä oli. Keskiaitojen kohdalla oli sattunut kahden henkilöauton onnettomuus.

Samassa kolaria kohti tuli bussi, joka teki kovan jarrutuksen. Bussi alkoi heittelehtiä ja ajautui poikaa kohti siten, että poika oli jäämässä seinämää vasten iskeytyvän bussin alle. Juuri kun bussi oli iskeytymässä seinään kaikki liike hidastui ja pysähtyi juuri ennen kuin poika liiskautui... Samassa heräsin ja... Noh, heräsin ja mietin miten kauhea kohtalo pojalla oli. Koitin herättää avokkia ja kertoa unesta. Samassa näin miten peittoni alkoi nousta ylös päin. Pojan henki oli kulkeutunut unesta mukaani ja koitti päästä elävien maailmaan. Näin miten peittoni nousi... Sitten heräsin oikeasti unestani. Olin nähny unta, että heräsin painajaisesta. Vierellä avokki heräs ja silitti mun hiuksia sanoen, että se oli vaan unta. Hetken mietin unta ja tajusin, että se oli unta. Tapaan tehdä niin, että kun herään painajaisesta, niin mietin unta ja koitan miettiä mitä siinä oli sellasta, joka on todellisuudesta poikkeavaa. Silleen varmistan, että oikeesti se oli unta. Se todellisuudesta poikkeava asia oli, että ku unessa peiton reunassa olevat hapsut nousi ylöspäin ku peitto alkas nousta, ku poika yritti tulla todellisuuteen, niin mun peitos ei oo sellasia hapsuja. Nooh, aloin sitte kertoon painajaisesta avokille. Voi pojat mikä kylmiä väreitä nostattava tunne tuli, ku silmät kii kerroin, että unessa peitto alkas nouseen ilmaan. Alko oikeesti tuleen tunne, että nouseekohan se peitto vai ei... Hyi helvetto!

Tuossa jokunen yö sitten näin painajaista, jossa oli kuvan tapanen amerikkalaistyylinen hieman ränsistyny talo. Talo oli jossain jenkkilän maaseudulle kaukana kaikesta ja hieman piilossa mettän keskellä En ite ollu unessa, vaan seurasin tapahtumia elokuvamaisesti millon mistäkin näkövinkkelistä. Kaikki alko siitä, kun kattelin taloa ulkopuolelta. Tiesin, että talossa on nuori mies ja nainen. Ajattelin, että ne on murhaajia ja ovat tappaneet jo monta ihmistä.


Aika pian olin talon sisällä. Talon sisälle liikkuessani tulin ulko-oven avattuani isoon olohuoneeseen. Vasemmalla oli ruokailuhuone ja edessä käytä. Käytävän puoli välissä oli tumman puun värinen noin 1,5 metrin levyinen kolmilaatikkoinen iso lipasto, siis varsin tavanomainen. Lipaston mun puoleisessa päädyssä piilotteli nuori nainen, jolla oli pitkät lähes lantiolle ylettyvät mustat hiukset. Nainen yritti olla hiljaa ja pidätteli hysteeristä itkuaan.

Siirryin eteenpäin lipaston ohi käytävän päätyä kohden. Käytävän päässä oli avonainen ovi ja oven toisella puolen oli luonnonvalkoisen värinen keittiö. Keittiön keskellä oli tummaa massiivipuuta oleva jykevä keittiötaso. Tason toisella puolen näin ton kuvassa olevan näyttelijän. Kyseisellä hemmolla ei tosin ollut knallia päässä. Kädessä hänellä oli suuri kokkiveitsi. 

Mies huuti naiselle "tuu tänne", "mun on pakko löytää sut", "missä sä oot", "en kestä tätä, mun on pakko löytää sut", "sä et voi jättää mua", "jos et tuu tänne niin mä tapan itteni". En muista huutiko se just noin, mutta sanoma oli hyvin selvä. Tässä vaiheessa tajusin, että nainen halusi lopettaa ihmisten murhaamisen ja mies ei tätä hyväksyny. Aikansa huudeltuaan mies keksi teeskennellä tappavansa ittensä. Lopulta uhattuaan tappavansa ittensä hän löi / viilti puukolla keittiön pöytää. Pöydällä oli joku patalappu johon puukko osui. Puukon iskusta ja patalapun repeämisestä kuului ääni, jota ois voinu kuvitella iskuksi, jonka puukko tekee, kun se iskeytyy vaatteiden läpi ihmiseen.

Huudettuaan tuskasta mies oli hetken hiljaa. Hiljaa odottaen hän ajatteli, että nainen tulisi kattomaan onko hän oikeasti kuollut... Nainen ei kuitenkaan tullut. Tässä vaiheessa katselin taas naista käytävällä. Hetken tiesin, että nainen ajatteli mennä vilkaisemaan, mutta pelokas nainen painautui vielä tiukemmin seinää vasten. Mies odotti tovin ja jatkoi jälleen naiselle huutamista. Muutaman huudahduksen jälkeen hän huusi lähtevänsä etsimään naista. Samassa mies lähti juoksemaan keittiöstä ulos käytävään. Olin aivan varma, että mies näkee naisen. Ei, niin ei käynyt, vaan mies juoksi naisen ohi. Silmin nähden nainen oli sydän kurkussa nähdessään miehen juoksevan ohitseen.

Yhtäkkiä näin lähikuvana naisen kasvot, mutta se ei ollut sama nainen. Näin edessäni naisen kasvot, jonkinlaisen haamun. Hän istui siinä seinää vasten ja hänen otsa ja toinen silmä oli peittynyt mustan, lyhyen nukkamaisen karvan alle. Haamu sanoi, että "kohta hän nappaa sinut".... Ja sitten seurasin taas miestä.

Mies juoksi talon kellariin. Kellarissa oli iso koko huoneen kokoinen vesitankki. Mielessäni tiesin, että tuo tankki oli jonkinlainen itsensä kiduttamistapa. Tiesin, että miehen tapana oli lähes hukuttautua tuohon tankkiin ja käydä "rajalla" ja vahvistaa itseään tuntemuksella, jonka hän siitä saa. Mies nousi tankin kyljessä olevat pienet rappuset ja pulahti tankin päällä olevasta aukosta sisään. En tiedä miten kylmää vesi oli, mutta sen täytyi olla kylmää. Miten kylmää pimeässä kellarissa maan alla tankissa oleva vesi voi olla... Jäätävää!!! Miehen sukellettua tankkiin hän alkoi etsiä naista tankista ajatellen naisen hukkuneen tankkiin.Tankin toisessa päässä oli toinen suuaukko, josta pääsi tankkiin sisään. En tiennyt asiasta ennen kuin... Siirryin yhtäkkiä keittiöön ja sielä oli musta reikä lattiassa. Katsoin reikään ja yhtäkkiä pimeyden keskeltä ilmestyi tuo valkopaitanen mies, jolla oli kokkiveitsi hampaiden välissä. Voi jumalauta kun säikähdin! Saman tien mies pulahti takasin tankkiin kurkattuaan ensin keittiöön.

Mies ui takasin kellariin ja nousi tankista. Taas jotain huutoa... Huutaen hän nousi kellarista ja oli aikeissa juosta keittiöön. Samassa näin haamunaisen uudestaan istumassa lipaston vierellä. Nyt naisen kasvot olivat leukaa myöten mustan lyhyen karvan peitossa ja sanoi "hän tulee, nyt hän tulee". Samassa haamunaisen kuva katosi ja näin hysteerisen naisen. Nainen kuuli miehen tulevan ja nousi seisomaan keskelle käytävää. Hän mietti mitä tehdä, muttei tiennyt minne mennä. Mies ilmestyi kulman takaa käytävälle ja nainen kohotti kätensä torjuakseen puukon iskut. Naisen nostaessa kätensä kaikki liike hidastui. Kuin kymmenet kamerat olisivat näpsineet kuvia näin vaiheittain naisen nostamassa kädet suojakseen. Jokainen liike pysähtyi omaksi kuvakseen, jotka jäivät kuvastamaan liikerataa. Mies juoksi naista kohti ja olin varma, että nainen kuolee. Mies kuitenkin juoksi naisen läpi. Nainen ei ymmärtänyt... En minäkään... Kunnes tajusin. Nainen oli jo kuollut ja haamu.

Aika yleisiä aiheita painajaisissa on:

Zombit
Maailmanloppu (vedenpaisumus yleisin) (aquafobia)
Karkuun juokseminen
Ahtaat paikat (klaustrofobia) ja
Putoaminen / korkeat paikat (akrofobi)

Tulipa mieleen tuossa noin viikko sitten näkemäni painajainen.

Unessa makasin avokin kanssa sängyssä. Sänky oli mun lapsuuden kodissa. Mun huone oli sellasen 5-6 metrisen käytävän päässä, jonka varrella oli eka vanhempien makkarin ovi ja sitten vessan ovi. Muuten kaikki oli ok, niin kun oikeesti, mutta mun huoneessa oli toisella seinää sielä jalkopäässä vaatehuone (avokin puolella). Se oli niin ku tavallinen ovi vaatekomeroon. Sellanen millasia jenkkileffoissaki on.

Oltiin käyty nukkumaan. Monasti meillä menee nukahtaminen siten, että itellä menee 5-20 min nukahtaa, kun taasen avokki nukahtaa useinmiten alta viides minsas. Näin kävi unessaki ja olin pyöriny hyvän aikaa. Nukahdin sitte jossain vaiheessa ja jossain kohtaa yöllä heräsin. Huomasin, että sängyn toinen puoli oli tyhjä. En kerinny edes ajatella missä avokki oli, kun huomasin, että vaatehuoneen ovi oli puoliksi auki. Henkarissa roikkuvat vaatteet lepatti huoneesta ulos ja näytti, niin ku huoneesta ois käyny kova tuuli ulospäin. Säikähdin aivan jumalattomasti ja nousin istumaan. Peräännyin samalla pois päin ja putosin sängystä. Ilman silmälaseja en nähny selkeesti, enkä TOSIAANKAAN jääny ettimään laseja. Lähdin äkkiä huoneesta ulos ja huudin hätääntyneenä "muru muruuuh!!". Kompastuin parin askeleen jälkeen käytävän mattoon ja mätkähdin lattialle turvalleni. Nousin kontilleni ja huomasin muutaman metrin päässä raollaan olevan vessan oven ja vessasta kajastavan valon. Kontin vessan ovelle ja katoin sisään. Näin avokin istuvan vessan pöntöllä. En kuitenkaan nähny kasvoja, koska edessä olevassa vaatteiden kuivaustelineessä roikkui pitkä paita, joka esti mua näkemästä just kasvojen kohta. Pelokkaalla äänellä toistin "muru....muru....". Ojennin kättäni tarrautuakseni paitaan. Just ku meinasin vetää paidan pois kasvojen edestä...heräsin.

Avokki herätti mut. Se sano, että vaikerrin ja se arvas, että näen taas painajaista. En kyllä yhtään ihmettele mun vaikerrusta. Huusin unessa niiiiin kovaa. 

Tapaan ottaa päikkäreitä aamupäivisin näin iltavuoroviikoilla. Näin painajaista tossa pari yötä sitten. En kirjota nyt vielä ainakaan siitä. Sen sijaan tuossa hetki sitten kirjotin avokille (facessa) unesta, jonka näin tänään päikkäreillä...

"Otin tos päikkärit ja näin aivan kauheeta painajaista....

Näin unta, että olin nukkuus noita päikkäreitä.

Hain tos noustuani ruokaa keittiöstä. Pari kertaa kävelin tänne koneelle keittiöstä ennen ku aloin nyt kirjottaan. Joka kerta ku katoin tonne makkariin, pimeeseen makkariin, ku ovi on raollaan, niin tulee iho meni ja menee kananlihalle ja alkas ahdistaan.

Näin siis unta, että näen unta. Unessa siis olin päikkäreillä. Nukuin ja näin painajaista. En muista tarkalleen mikä se juttu siinä unessa oli, mutta jostain syystä "se joku" ei antanu mun herätä. Olin jo nukkunu jonkun aikaa, kun kuulin, että ovi kolahti. Mulla oli silmät kiinni ja aattelin, että tulit kotiin aikasemmin. Mietin, että oiskohan ulkona sitte hieno ilma ja tulit ottaan aurinkoa. En sitte viittiny nousta, ku mä tiesin sun tulevan makkariin ja niinhän sä tulitkin. Kuulin ku avasit oven. Samalla sanoit hiljaa "pööh!" kokeilemalla miten sikeesti nukun. Siinä vaihees meinasin sanoa sulle jotain, niin en voinukkaan. Kuulin sut ja tiesin, etten enää nuku, mutta silti silmät pysy kiinni, enkä voinu sanoa mitään. Laitoit oven pienemmälle jättäen sen vähän raolleen. Lähdit luullen mun nukkuvan sikeesti. Jäin mielessäni rimpuilemaan heräämisen puolesta. "Joku" mun unessa piti jotain ääntä. Se ei ollu puhetta, mutta se oli joku muu ku tuuli, muttei ihmisen tekemää ääntä.

Koitin liikuttaa itteeni, koska en voinu silmiä avata. En pystyny. Hädin tuskin pystyin kiemurtelemaan vaivalloisesti siten, että toinen käsi hieman liikku sivulle päin. Mun liikehdinnät oli just sellasia ku ois hirveessä kännissä ja makaa lattialla. Pää toimii sekavasti ja esim käden liikuttaminen on sellasta käden heilahtamista hallittemattomasti johkin päin. Nyt pystyin samaan, mutta toooooosi hitaasti.

Jatkoin kiemurtelua ja puolittain unimaisessa tilassa onnistuin kiemurtelemaan jalat sängyltä alas. Retkotin siinä. Ajattelin, että huudan sua, mutten saanu muuta kun vaikerrusta aikaa. Tiesin, ettet kuule sitä.

Siinä retkottaessa alavartalo sängynulkopuolella puolittaisessa paniikissa sain jotenkin toista kättää liikutettua. Sain sen "paiskattua" omalle naamalle.... Koitin vetää toisen silmän silmäluomee auki. Halusin silmää auki, mutta samalla tunsin, kuinka silmän iho oli rytyssä. Aivan ku oisin ite koittanu ummistaa silmiä. Vaikka miten vedin sormella silmää auki alapuolelta tai yläpuolelta, niin en saanu silmää auki. Tuntu vaan, niin ku ois silmä ollu kattomassa ylöspäin ja ripset ois hinkannu silmämunaa. Koitin vielä toista silmää auki. Pikku hiljaa sain sitä raolleni. Näin silmän alareunasta tapetin alaosaa. Samalla kaikki värit oli sekasin. Olin puolittain jossain ihme unimaailmassa ja värit näytti oudolta. Tiedät ku katot aurinkoon ja jää silmään sellanen valopallo auringosta. Sittä räpsytät silmää, niin näät sellasta ihme moniväristä palloa. No ne värin oli just sellasia, että ne koko ajan vaihtu. Siinä sekunnin kaks kerkesin ihmetellä värejä ja avasin silmää lisää. Samalla värit alkas kadota ja alkas näkö alkas hämärtyä vastaamaan pimeen huoneen näkymää. Sain avattua silmää niin paljon, että näin jo oven yläosan. Juuri kun näin sen oven yläosan siihen ilmesty noin puolen metrin korkunen aiemman värillisen sekotuksen värinen kummitushahmo. Vittu mä olin aivan paniikis ja huusin hädissäni suoraa huutoa. Mielessäni huusin, niin lujaa kun pystyin samalla kuullen, kuinka oikeesti mun huuto kuulosti korvissa pelkältä vaikerrukselta ja muminalta. Hätääntyneenä päästin silmästä irti. Kuulin tumma äänisen syvän kuiskauksen korvissani sanovan "en päästä sua koskaan lähtemään".

Kiemurtelin ja tipuin lattialle. Vaivoin raahauduin, kiemurtelin ovelle päin. Pääsin eteenpäin ja työnsin päälläni raollaan olleen oven auki. Pelokkaana tiesin, että jos saan itteäni ulos ovesta, niin sä kyllä näet mut, kun kävelet keittiöstä ulos. Sain itteni puoliksi kynnyksen yli ja jäin siihen makaamaan. Kurotin taas toisen käden silmälleni ja vedin aukeevaa silmää auki. Sain sitä auki ja pidin sitä auki. Kuulin, kun kävelit ja keittiössä ja miten sun askeleet tuli keittiöstä pois päin. Näin sun tulevan näkyviin... Mietin, että sä näet mut ja herätät mut.... Ja kävelitkin ohi ja kuulin sun menevän terassille... Ennen kun kerkesin ajatella mitään joku otti mua nilkasta kiinni ja veti mut takas makkariin.... ja kun mun leuka ja pää kolahti kynnykseen heräsin...."

Morjesta tupaan,

Tästä se lähtee. Blogeja mahtuu maailmaan jo vaikka miten ja monta. Oon itekki monasti miettiny, että kirjottaisin blogia. Kerran tuossa pari vuotta sitten jopa aloitin semmosen. Tosin en jaksanu kirjottaa kun pari päivitystä.

Ite asiassa en ymmärrä sitä miten ihmiset jaksaa kirjotella sellasia. Tai noh ite asiassa kyllähän niitä jaksetaan kirjottaa, mutta en ymmärrä niitä päiväkirjamaisia juttuja. Siis se kun joku pissis kirjottaa elämästään ja kymmenet tuhannet toiset pissikset lukee sen juttuja..... Eeee tajua. :oD

Tästä se nyt sitten lähtee. Blogi jota ei vielä ole (???). Painajaisblogi!!! En tiedä mitä se musta kertoo, että näen painajaisia. Ehkä pelkään menettäväni jonkun tai jotakin. Ehkä oon epävarma itestäni tai tekemisistäni. Ehkä elokuvat ja kauhurainat palaa mun mieleen. Ehkä mullon vaan vilkas mielikuvitus. Tai ehkä noita kaikkia.

Katotaan mitä tästä tulee. :o)