Yht`äkkiä torin toiselta kulmalta kuuluu huutoa ja pian perään naisten kiljuntaa. Ihmiset kääntyivät katsomaan huudon suuntaan yrittäen nähdä toistensa ylitse. Nousimme seisomaan torin laidan marmoripenkeille katsomaan mitä kauempana tapahtuu. Näimme kun rantaan iskeytyvän aallon tavoin ihmiset lähtivät vyörymään pois huudon suunnasta. Ihmisten juostessa kuulimme jonkun huutavan "ne tulee, ne tulee, juoskaa karkuun!!!". Näin ihmisten kiipeävän katulamppuihin, kojujen katoille, jopa rakennusten seiniä pitkin ja minne vain kykenivät. Valtaisa hysteeria ja paniikki oli vallannut torin ja rauha ja harmonia olivat tiessään.
Muutaman kymmenen sekunnin kuluttua käänsin katseeni suuntaan, josta ensimmäiset huudot olivat tulleet. Kaukana parin sadan metrin päässä näin kadun pinnan muuttuvan tummanruskeaksi. Katu näytti lainehtivan ja näin, kuinka tuo massa valui toria kohden koko kadun leveydeltä. Samaisella puolen toria myyjät kojuillaan koittivat keräillä tavaroitaan kasaan. Osa näki mitä oli tulossa heitä kohden ja he lähtivät kompuroiden pakenemaan. Vasta heidän lähtiessään näin miksi he juoksivat karkuun. Puristin Leenin kädestä ja huusin ääni väristen "ROTTIA!!!". Torin laitaan oli jäänyt muutama makkaramyyjä ja muita ruokien myyjiä. Yksi heistä huusi muille jotain. En erottanut kaukaa mitä he tekivät, kunnes eräs heistä suihkutti ylöspäin liekkejä. Tajusin, että he aikoivat kohdata rotat pikaisesti tehdyin liekinheittimin. Vilkaisin karkuun juosseita ihmisiä, jotka olivat kiivenneet puihin. Katsoin paikalleen jääneitä myyjiä ja ajattelin kuinka rohkeita he olivatkaan.
Pimeyden keskellä ilman täyttivät liekit, jotka nuolivat katua. Rotat juoksivat ruokakojuja kohden. Ne pakkautuivat yhä lähemmäs ja lähemmäs myyjiä, joiden tulinen taisto näytti hetki hetkeltä epätoivoisemmalta. Ehdin jo pelätä miten meidän käy, jos rotat murtautuvat läpi ihmisiä suojaavien myyjien tulisen helvetin. Myyjät pysyivät yhdessä rintamassa. Muutamassa sekunnissa tilanne kääntyi myyjien eduksi ja rottien määrä alkoi huveta. Myyjien urheuden ansiosta rottalauma makasi palavana heidän ympärillään. Torin täytti palavien rottien kuvottava haju. Palanutta karvaa ja lihaa. Osa paenneista ihmisistä oksenteli. Ohi kiitävän hetken näin ihmisten kasvoilla helpotuksen... kunnes joku huusi "niitä on tulossa lisää!!!".
Karmiva tunne kuristi sisälläni. Näin torin toisella laidalla olevat bussit. Puristin Leeniä kädestä ja lähdimme juoksemaan busseille. Maassa olevat muutkin ihmiset juoksivat busseille tönien toisiaan. Osa busseista oli jo startannut kylmät moottorinsa ja paksu dieselmoottorien käry täytti ilman. Bussin luona puristuimme ihmisten väliin. Puristimme toisiamme kädestä minkä saatoimme, mutta kätemme irtosivat. Huusin Leeniä, mutten nähnyt häntä ihmisten seasta. En voinut kääntyä takaisin, koska ihmismeri painoi minua bussille. Nousin bussiin... En nähnyt Leeniä missään. Vaivuin epätoivoon ja ajattelin, että soitan hänelle. Kaivoin puhelimen taskustani, mutta en saanut yhteyttä. Verkko oli varattu. En varmastikkaan ollut ainoa, joka yritti soittaa jollekkin. Kännykkä verkko ei riittänyt sellaisen soittajamäärän soitoille. Vaivuin kyykkyyn lattialle puhelin korvallani ja itkin... Tärisevin käsin keksin kirjoittaa tekstiviestin Leenille. Kirjoitin "Mä rakastan sua! Kyllä me vielä löydetään toisemme! :o)".
Bussi nytkähti liikkeelle. Näin ikkunoista taakse jäävän torin ja epätoivoiset ihmiset, jotka koittivat roikkua bussin kyljissä, vain pudotakseen pois. Bussi kaartoi pois torilta. Muutaman sadan metrin ajettuaan bussi pysähtyi. Ihmettelin mitä tapahtuu ja edessä ovet avautuivat. Osa ihmisistä nousi kyydistä ja bussi jatkoi matkaa. Heidän jäädessään kauemmas tajusin, että he luultavasti asuivat lähellä ja menivät turvaan koteihinsa. Odotin muutaman pysäkin verran ja päätin itsekkin nousta kyydistä. Ehdin nipin napin pois kyydistä, kun bussikuski painoi voimakkaasti kaasua ja ruoski bussin matkaan. Jäin katsomaan ympärilleni. Henkilöautot ajoivat kadulla miten saattoivat. Ei ollut liikennesääntöjä, ei huolta liukkaista kaduista. Oli vain mielettömyys ja kauhu, joka paistoi ohi ajavien ihmisten kasvoilla. Jokainen tahtoi turvaan, hinnalla millä hyvänsä.
Kadun reunassa oli elektroniikkaliike, joka oli suljettu. Kaivoin puhelimen taskusta ja totesin, että tarvin akkuun lisää virtaa sen varalta, että Leeni yrittää tavoittaa minua. Mietin miten pääsen sisään, jotta saisin laturin ja voin hetken ladata akkua. Hetken ajattelin, kuten kuuluu ajatella eli tulla myöhemmin, kun liike on auki. Tajusin samantien, että ei kukaan ole tulossa. Otin ison jääkimpaleen kadun reunasta ja heitin sen ikkunan läpi. Kiipesin sisään liikkeeseen ja varsin helposti löysin hyllystä sopivan laturin. Saatuani puhelimen lataukseen käperryin tiskin taa istuen lattialla. Torkahdin toviksi.
Herättyäni muistin missä olin ja riuhtaisin puhelimen käteeni. Ei mitään. En ollut saanut viestiä. Tungin puhelimen taskuuni ja päätin jatkaa matkaa. Yö ei ollut vielä kääntynyt päiväksi. Päätin etsiä jostain turvallisen nukkumapaikan. Liikkeeseen en uskaltanut jäädä, koska rikkoutuneesta ikkunasta rotat voivat kavuta sisään. Kävelin kaupungilla erään puiston laitaan. Korkeat vanhat kerrostalot ympäröivät puistoa. Puiston laidalla oli traktori, johon oli kiinnitetty kiinteäseinäinen nostokori. Liikkeen takahuoneesta olin löytänyt muutaman peiton ja koska yö oli hädin tuskin pakkasella päätin kavuta nostokoriin. Voisin nostaa korin ylös ja olisin luultavasti paremmassa turvassa, kuin maan pinnalla. Suunnitelma vaikutti hyvältä. Kapusin koriin ja nostin sen korin ohjaimilla noin kymmenen metrin korkeuteen. Sammutin puhelimen, kiedoin peitot ympärilleni ja käperryin korin pohjalle. Suljin silmät ja näin Leenin mielessäni. Lämmin kyynel valui kylmälle poskelleni. Pyyhkäisin sen pois ja lohdutin itseäni toistamalla, että pian löytäisimme toisemme. Ajatukset puuroituivat mielessäni ja vaihtuivat mustaan uneen.
Heräsin. Yläpuolella näkyi kaunis aurinkoinen sinitaivas. Puiden oksilla oli pieniä lehtiä, jotka olivat liikkumattomina tyynessä ilmassa. Kuulin alhaalta pienten koirien haukuntaa. Ajattelin heränneeni niihin. Nousin korissa seisomaan ja näin nuoren hoikan naisen tulleen ulos eräästä kerrostalosta kahden pienen koiran kanssa. Katselin naisen ja koirien kulkua traktorin lähellä olevaa penkkiä kohti. Nainen koirineen tuli pikku hiljaa minua kohden. Katsellessani heitä muistin Leenin. Nainen muistutti yllättävän paljon häntä. Hän se ei kuitenkaan voinut olla, koska emme asuneet kaupungissa, meillä ei ollut koiria, eikä hänellä ollut yhtä pitkiä hiuksia. Mutta... Hieman pidemmät hiukset... Se oli Leeni!!! Koitin huutaa naiselle, jotta hän huomaisi minut ja käännyttään näkisin hänen kasvot. Huusin niin lujaa kuin pystyin, mutta noin 20 metrin päässä oleva nainen ei minua huomannut. Huusin niin lujaa, että kurkkuuni sattui. Ei mitään reaktiota. Lopetin huutoni ja jäin hämmentyneenä katsomaan Leenin kasvaneita hiuksia ja koiria.
Nostokori nytkähti. Vilkuilin ympärilleni. Vilkaisin alas ja näin traktorin vierellä kaksi poliisia, heidän autonsa ja ambulanssin. Ambulanssista nousi kaksi miestä. Riemu täytti mieleni, pääsen pois! Katsoessani alas näin sivusilmällä jotain jalkojeni vieressä... Käännyin ja vieressäni oli ruumis. Säikähdin ruumista ja tajusin sen olevan minun ruumis. Minun ruumis? Miten se voi olla minä! Silloin tajusin... Olin kuollut nukkuessani. Talvi oli kääntynyt kevääksi. Poliisit luultavasti siivosivat rottainvaasion jälkeistä kaupunkia ja olivat saapuneet viimein puiston syrjässä olevan traktorin luo. Luhistuin järkytyksestä ja pudottauduin polvilleni. Nostokori nytkähti saavuttuaan alas. Toinen poliiseista avasi korin oven ja vinkkasi ambulanssimiehet paikalle. Miehet nostivat ruumiini paareille. Poliisi pyysi miehiä odottamaan hetken ja alkoi tutkia taskujani. Hän veti taskustani lompakkoni. Toinen poliiseista oli kävellyt poliisiautoon istumaan ja huudahti "mikä sen nimi on?!". Lompakkoani pitelevä huusi "Juha Kotola!". Samassa kuulin naisen huutavan penkiltä "Juha... ONKO SE JUHA!!!" ja lähti juoksemaan kohti...
Että tällänen surullinen uni tällä kertaa. Ja loppuun piristeeksi jumppaava hiiri. :o)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti