Mitähän lienee tullu taas kateltua mietin, kun tälläsiä unia on tullu nähtyä. Tällä kertaa paukautan kaksi unta. Kerron ensin vanhemman. Unen aiheeseenkin tuli "mukavasti" tuossa viitattua...

Olin jossain sairaalamaisessa paikassa. En tiennyt mikä paikka se oli. Seisoin isossa aulassa, josta lähti leveitä käytäviä kahteen suuntaan. Käytävien reunoilla oli pöytiä ja seinillä tauluja. Paikka ei kuitenkaan ollut sairaala, koska seinät olivat joko tapetoidut tai maalatut, mutta eivät valkoisiksi. Aivan kuin olisin ollut jossain kodinomaisessa paikassa. Mietin edelleen missä olen, kun kuulin kilahduksen takaani. Käännyin ja näin eräällä seinustalla kahden hissin ovet. Toinen hisseistä antoi merkkiäänen ja sen yläpuolella paloi nuolen muotoinen valo merkkinä hissin saapumisesta kerrokseen.

Otin muutaman askeleen ovia kohden ja ollessani parin metrin päässä niistä ne aukesivat. Ovien auettua näin edessäni keski-ikäisen vaalehiuksisen hoitajattaren valkeassa asussaan ja kaksi vanhusta. Hoitajar astui hissistä, katsoi minuun ja sanoin iloisesti: "ihanaa saada sinutkin tänne Juha, olemme odottaneet sinua!". En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, vaan jäin hölmistyneenä seisomaan paikalleni. Samassa näin hissin takaseinässä olevan peilin ja muiden astuessa ulos hissistä näin peilissä vanhan miehen. Katsoin käsiäni ja tajusin, että olen vanha ja minut on laitettu vanhainkotiin.

Seuraava uni sitten meneekin aivan pöpiosaston puolelle. Unessa oli kolmilapsinen perhe. Perheen vanhemmat - noin nelikymppinen pariskunta - olivat aivan tavallisen näköisiä ihmisiä. Perheen pojat olivat noin 14-, 11- ja 9-vuotiaita. Seisoin olohuoneessa vanhempien kanssa. Pojat olivat jossain muualla. Hetken mielessä kävi ajatus miksi minä olen heidän kanssaan. Kuvittelin olevani jonkinlainen terapeutti tai sosiaalityöntekijä. Pohdinta katosi mielestäni, kun perheen äiti alkoi puhua miehelleen.

Hetken puhuttuaan nainen otti jostain lattialta jonkin laitteen. Se näytti omituiselta elektroniselta käsiaseen kokoiselta kapistukselta, joka oli itse kyhätty kasaan. Nainen katsoi miestään ja sanoi, että on tullut aika tehdä se mistä he ovat puhuneet. Hän painoi laitteessan olevaa liipaisinta ja näin siniset sähköpurkaukset, jotka räpsyivät laitteen etupäästä. Säikähdin ja peräännyin pari askelta. Nainen jatkoi sanomalla, että he voisivat testata laitetta ensin minuun ennen kuin tappavat lapset. Sanottuaan sen nainen katsoi minuun. Lähdin juoksemaan huoneesta ulos sydän kurkussa. Huoneesta lähti käytävä, jonka päässä seisoi pojista vanhin. Hän viittoi minua käytävän päässä olevasta ovesta. Juoksin ovesta sisään. Poika sulki oven takanani ja huomasin olevani perheen lasten kanssa heidän huoneessa. Keskimmäinen pojista sanoi, että he pelkäävät vanhempiaan, mutta eivät tiedä mitä tehdä, koskaan kukaan ei kuitenkaan uskoisi heitä. Samassa kuulin jonkun kävelevän ovea kohti ja uni loppui.

Unessa makasin sängyssä nukkuen. Heräsin unessa, mutten saanut silmiä auki. Tunsin kylkiäni vasten jotain aivan kainaloiden alapuolella molemminpuolin. Kuin varpaat olisivat työntyneet altani ylöspäin. Tunsin varpaiden päät paljaan käteni ihoa vasten, mutta ne tuntuivat jotenkin oudoilta varpaiksi. Ajattelin, että ne täytyvät olla varpaani. Mutta miten varpaat voivat olla kainalossa?

Koitin pyristellä silmiäni auki siinä onnistumatta. Mietin, jos tämä on unta, niin minun pitää purra kainalossa olevia varpaitani ja herään kipuun. Hivutin toista kättäni vaivalloisesti kainaloa kohden. Sain otteen varpaiden päistä ja yritin vetää niitä ylös. Tunsin miten varpaat alkoivat hieman liikkua. Vedin lisää ja ne alkoivat täristä. Nykäisin nopeasti ja aioin puraista varpaita äkkiä. yhtäkkiä varpaat alkoivat täristä voimakkaasti ja kuulin selkäpiitä karmivaa ulinaa. Samassa tajusin pitäväni kiinni pitkistä ohuista sormista, jotka työntyivät kainalojen alta! Yritin vaikeroida, jotta avokki kuulisi ääneni, mutta minua ei herätetty... Samassa heräsin itse.

Hrrr... Olipa karmiva uni! Valveilla kerroin unta avokille ja edelleen tuli kylmiä väreitä.

Lyhyesti virsi kaunis...

Jumala oli päättänyt haluavansa eroon kaikista eläimistä. Siksi, että "hommat voisi aloittaa nollasta". Tiesin sen ja kerroin kaikille ihmisille. Aluksi pienet eläimet alkoivat syömään toisiaan ja lopulta isot eläimet, kuten leijonat söivät kaiken mitä eteen sattui.

Aikansa tuota katsottuaan jumala päätti, että myös ihmisistä piti päästä eroon. Silloin aloin huutamaan ihmisille, että jumala haluaa teistäkin eroon. Kukaan ei kuunnellut. Mutta kun jumala huomasi mitä teiän, hän heitti mut villipetojen keskelle. Käärmeet ja leijonat kiersivät ympärilläni. Juuri ku leijona aikoi puraista... uni päättyi. :o)

Tulipa toissa yönä nähtyä taas painajaista. Tuo painajainen olikin jo sitten taas omassa luokassaan, joten täytyy sitä puolta korostaa näin heti alkuunsa. Yleensä unet - painajaisia tai mitä tahansa unia - tuppaavat olla sellasia yhden tapahtuman unia. Niissä siis on joku ympäristö ja asia joka tapahtuu. Toki monasti ympäristö voi vaihtua epäjohdonmukaisesti tai unen kulku voi katketa ja omituisesti muuttua. Tällä kertaa ei niin kuitenkaan käynyt. Uni eteni varsin johdonmukaisesti. Itseasiassa paremminkin elokuvamaisesti. Tilanteet ja olosuhteet vaihtuivat. Kun tarinan yksi osa (tai osuvammin "otos") päättyi, alkoi seuraava luku jatkaen tarinaa. Sekavasta selityksestä etenen itse uneen, jonka kertokoon puolestaan mitä näin.

Sen verran totean, että tämä on tosi raakaa tekstiä. Herättyäni unesta meni kotva, kun jankkasin unta. Siltäkään en ainakaan yhtä kohtaa muista unen lopusta. Uni oli joka tapauksessa brutaali, joten lukeminen omalla vastuulla. En tiedä mistä tämmöiset jutut oikeen tulivat. Huh, aikamoista!

Uni alkoi tilanteesta, jossa miehiä oli Saksassa kutsuttu kertausharjoituksiin. Paikalle oli saapunut innokkaita miehiä keskelle korpea. Jokainen heistä oli varustautunut päästä varpaisiin, kuten kuuluukin. Jokaisella oli myös aseistus vaaditun mukainen. Heillä oli myös muutamia panssarivaunuja. Noin kahdeksan tankeista oli tavallisia tankkeja. Loput oli muunneltu siten, että niissä oli myös ohjuksia, joita pystyi ampumaan kymmenien kilometrien päähän.

Kertausharjoitus alkoi kantahenkilökunnan ohjastamana. Upseerit määräsivät reserviläiset kuvitteelliseen hyökkäykseen, jossa upseerit kulkivat etulinjassa sotilaiden kanssa edeten. Takana seurasivat tankit antaen suojatulta. Niin tankeissa kuin sotilaiden aseissa olivat kovat ammukset. Muutaman tunnin harjoituksen jälkeen joukot olivat edenneet todella pitkälle "keskelle ei mitään". Yhtäkkiä yksi upseerin vieressä oleva sotilas löi aseensa perällä upseeria selkään. Upseeri kaatui maahan. Samassa toinen sotilas otti upseerilta aseen. Muut sotilaat osoittivat aseillaan upseeria joka pökertyneenä ja hämmentyneenä tilanteesta istui maassa pyöritellen päätään. Tajuttuaan katsovansa piippujen suuta hän nosti kätensä ylös merkiksi, ettei tee vastarintaa. Sotilaat alkoivat kaikki potkia ja hakata aseillaan upseeria. Pieksennän päätteeksi upseeri jäi koristen maahan makaamaan. Sotilaiden perässä tullut tankki pysähtyi sotilaiden taa. Kääntyi hieman upseeria kohden ja ajoi tämän yli...

(Tässä kohtaa unen sijainti vaihtui)

Olin reserviläisten tukikohdassa keskellä metsää. Ympärilläni kävi kuhina, kun reserviläisten omat johtohenkilöt keskustelivat operaation seuraavasta vaiheesta. Operaatio eteni odotetusti. Seuraava vaihe oli joukkojen suuntaaminen läheiseen kaupunkiin, jossa sijaitsi varuskunta. Tarkoitus oli vallata tukikohta ja ottaa haltuun sen ydinaseet. Eräs johtavista "upseereista" tokaisi ääneen miten helppoa oli soluttaa miehiä armeijan oman väen joukkoon ja järjestää kertausharjoituksiin kutsuttavien listalle pelkkiä uusnatseja.

(Seuraavaksi olin ulkona)

Ulkona sotilaat olivat keränneet kantahenkilökunnan upseerit yhteen ja sitoivat heitä kiinni piikkila-aitoihin. Aidoissa roikkui jo muutamia upseereita, joita oli selvästi hakattu ja ammuttu hengiltä. Samassa teltan edessä sotilaspartio huuti "upseerille" kysyen mitä metsästä löytyneille ulkomaalaisille tehdään. Vastaus oli tyly; "heittäkää kuoppaan". Sotilaat olivat saaneet metsästä kiinni romaaneilta näyttävän perheen; miehen, naisen ja pikku tytön. Karusti heidät heitettiin ulkona olleeseen noin kaksi metriä syvään kuoppaan. Samassa viereisestä teltasta tuli ulos tummaihoinen upseeri (tiesin hänen olevan amerikkailainen sotilastarkkailija). Teltasta tultuaan hän katsoi ympärilleen ja huusi mitä helvettiä täällä tapahtuu. Sotilaat ottivat tarkkailijan heti kiinni. Hakkasivat ja heittivät samaan kuoppaan. Samassa vieressä oleva puskutraktori alkoi työntää maata ihmisten päälle.

Näin panssariajoneuvojen ja suuren osan sotilaista kuorma-autoissa suuntaavan pois tukikohdasta ja oletin niiden lähteneen kohti läheistä kaupunkia. Samassa kuulin jostain kauhun sekaisia huutoja ja ampumista. Yhtäkkiä siirrettävien koppien takaa ryntäsi juosten zombi. Vieressä olleet sotilaat ampuivat ja hakkasivat niitä, kunnes ne makasivat elottomina maassa. Yhtäkkiä osa piikkilangoissa roikkuvien upseerien ruumiista alkoi liikkua. Tajusin, että kuolleet ihmiset heräsivät henkiin elävinä kuolleina. Alkoi taistelu, joissa puolustautuvat sotilaat ampuivat zombeja minkä ehtivät. Zombit pääsivät joittenkin sotilaiden kimppuun repien ja syöden heitä eläviltä. Jotkut sotilaista käyttivät aseita lyömäaseina ammuksien loputtua. En tiedä miten kävi...

(Jälleen siirryin muualle)

Olin jonkinlaisessa operatiivisessa isossa hallimaisessa tilassa. Seinällä oli iso futuristinen loistava kartta Euroopasta. Keskellä huonetta oli puolipyöreä suuri pöytä, jonka ympärillä istui sotilaspukuin pukeutuneita korkea-arvoisia upseereita ja puvuissa olevia poliitikkoja. Eräs upseereista sanoi zombien leviämisen estämisen käyvän koko ajan vaikeammaksi. Eräs poliitikko huuti, että olisi turvauduttava tiedemiesten apuun. Hän ehdotti kuuluisaa virologia, joka oli juuri Siperiassa. Tiedon mukaan virologia oli kutsuttu paikalle ja tutkimassa kiinnisaatua zombia.

(Samassa olin keskellä lunta, talvea)

Vieressäni oli neuvostoaikainen laitosmainen noin 8 kerroksinen rakennus. Talon edustalla kulki aurattu tie, joka johti suurelle ovelle L-kirjaimen muotoisen kulmaukseen. Isolta ovelta päin asteli epämääräisen näköinen kevyisti pukeutunut henkilö. Tien toisesta suunnasta käveli paksuun talvivaatetukseen pukeutunut virologi. Hän tervehti talosta tullutta, joka vastauksena vinkkasi virologia luokseen. Tien toiselle reunalla oli parimetriä korkea lumikerros. Mieshenkilö potki hieman lunta sivuun ja hangesta pilkotti ihmisen jalka. Virologi meni lähemmäs jalkaa, joka yhtäkkiä alkoi liikkua. Virologi säpsähtäen perääntyi askeleen. Huomatessaan, että mitään muuta ei tapahtunut virologi palasi jalan luo. Varoen hän veti lumesta pilkottavan jalan housua ylös. Jalan iho paljastui esiin. Se oli kuivaneen näköistä ja inhottavan ruskeanvihertävän väristä. Virologi otti taskustaan kynän ja työnsi sillä ihoa, joka antoi periksi mennen rikki. Reiästä ei kuitenkaan valunut verta, ei mitään. Virologi nosti katseensa mieshenkilöä kohden ja todeten kysyi "onko tämä se zombi?". Mies murahti on. Samassa hän vetäisi jäähakun vyöltään ja huitaisi sillä virologia. Näin miten hakun iskusta virologin kasvoista lähti nenä ja koko leuka irti. "Sinä et koskaan selvitä tätä mysteeriä, kukaan ei selvitä", mies sanoi. Vielä kuulemansa tajuten virologi putosi polvilleen ja kaatui kuolleena lumeen.

(Pimeää...)

Myöhäinen ilta laskeutui omakotitalon ylle jossain kesäistä maisemaa. Nuori mies oli saapunut katsomaan iäkkäitä vanhempiaan. Ovi oli kuitenkin lukossa. Mies kurkisti ikkunoista, mutta ei nähnyt sisälle, koska sisällä oli säkkipimeää. Mies päättyi murtautua taloon. Hän murti oven sisään. Ennen sisään astumista hän kaivoi taskulampun taskustaan. Mies astui sisään pimeään eteiseen. Toisella laitaa eteistä oli kiinni oleva ovi. Kuulin jostai omituisia ääniä. Äänet kuulostivat siltä, kuin jotain raahattaisiin puista lattiaa pitkin. Mies lähestyi ovea. Raahausta kerran... Mies oli ovella ja koitti avata sen. Ovi ei auennut kuin muutaman sentin. Aivan kuin jotain olisi ollut oven edessä. Raahausta toisen kerran... Mies työnti voimalla ovea auki, joka aukeasi hieman lisää... Raahausta kolmannen kerran... Mies otti vauhtia ja työnsi ovea, joka singahti auki. Edessä lattialla itseään raahaten oli hänen isänsä zombiksi muuttuneena...

Heräsin, kun avokki vieressä kääntyi. Ajattelin, että raahaus unessa oli avokin kääntymisestä aiheutunutta kahinaa. Huh, hyvä kun heräsin. Oli sen verran pitkä ja paskamainen uni.

Tapahtumien paikka oli kerrostalon asunto. Asunto oli perus vuokrakämppä, jossa kaikki huoneet lähtevät pitkänmallisesta eteisestä, jonka päässä on ulko-ovi ja toisessa vessan ovi. Vastakkaisilla sivuilla ovat keittiön ja makuuhuoneen ovet ja toisella seinustalla olohuoneen ovisuu. Asunnossa oli lisäkseni kolme pientä koiraa. Olin hoitamassa koiria.

Muistan unesta sen, että istuin yhden koiran kanssa olohuoneessa. Kuulin keittiöstä jotain outoa ääntä ja menin katsomaan onko kahdella muulla koiralla jokin hätä. Päästyäni eteiseen vessan oven kohdalle vastaani juoksi yksi koirista. Keittiössä pikku koirista isoin katsoi keittiöön ja peruutti hiljalleen pois huoneesta. Kumarruin ja kosketin koiran selkää silittääkseni sitä ja sanoin "mikä hätänä". Katsoin itsekkin keittiöön ja jostain kuului jotain vaimeaa ulinaa. Mietin mitä se on, sillä se ei kuulostanut koirankaan ulinalta. Mielessäni kävi, jos jääkaappi on rikki ja siitä lähtee outoa ääntä.

Samassa silittämäni koira juoksi vessan ovelle ja pujahti vaivoin auki olevasta ovesta pimeään vessaan. Käännyin ja menin sen perässä. Avasin vessan oven kokonaan, sytytin wc:n valon ja menin sisään. Kumarruin ottamaan koiran syliini. Nousin ylös. Juuri kun olin kääntymässä näin sivusilmälläni kuin ihmishahmon vilahtavan silmänräpäyksessä sivuttain ovisuun editse. En ehtinyt kunnolla edes tajuta nähneeni ihmisen, kun ovi työntyi melkein kiinni. Mietin mitä ihmettä oikein näin, koska asunnossa ei ollut muita ja selvästi näin jonkun.

Avasin oven ja ajattelin mennä olohuoneeseen katsomaan oliko sielä joku, koska sivuttain olleen hahmon menosuunta näytti olevan sinnepäin. Astuin eteisestä kynnyksen yli olohuoneeseen. Katsoin huoneeseen, mutten nähnyt ketään. Yhtäkkiä kuulin jotain selkäni takaa eteisestä. Käännyin ympäri. Käden mitan päässä ilmassa leijui ihminen/aave. Sen raajat roikkuivat sivuilla ja pää retkotti taaksepäin. Samalla se katsoi suoraan minuun...

Samassa heräsin avokin ravisteluun ja kuulin vielä viimeiset tuskaiset vaikerrukset kaikuvan kurkustani painajaisen nähtyäni. Mietin miksi kummitus oli näkynyt vessasta ja oven lennähtäneen kiinni. Tajusin, että se liikkui niin nopeasti, että sen täytyi "pysähtyä" liikuttaakseen esineitä tai se muuten ilmaantui liikuttaessaan esineitä.

Erikoisinta tässä kaikessa oli se, että aave oli yksi mies työpaikalta, joka on hiljan tullut työskentelemään työpisteellemme.

Näin unta, että menin nukkumaan... Kuulostaa vähän Inception leffalta. Noh, ei nyt aivan, kun jatkan eteenpäin.

Avokin kanssa olimme menneet koisimaan. Makuuhuoneessa oli pimeää ja minun puolella sänkyä oli seinustalla muovipusseja täynnä vaatteita. Olimme käyneet peittojen alle, kun avokkini kysyi "laitoitko ulko-oven lukkoon". Olin jo sulkenut silmäni, kun vastasin "on se lukossa". Kuulin aavemaisen ja möreän miesäänen kumisevan jostain sanoen "ei se ole lukossa" ja sillä hetkellä lensin peittoineni sängystä seinää päin ja mätkähdin vaatepussien päälle lattialle. Makasin pussien päällä silmät kiinni, koska en uskaltanut liikkua. Hetken hiljaisuuden jälkeen koitin sanoa jotain, mutta en saanut kuin mumistua. Yritin huutaa, mutta en saanut aikaan kuin vaikerrusta...

Sillä hetkellä heräsin. Makasin sängyllä vatsallani. Avokki oli herättänyt minut painajaisesta ja arvasin, että kasvoja vasten ollut tyyny aiheutti muminan ja ahdistuksen unessa. Unen jälkeen oli tosi ahdistava tunne, kun mielessä pyöri kummitus, joka oli hyökännyt kimppuun nukkumaan mennessä.

Vanha viikko ja uudenlaista unta. :oD Sattuipa jotain vilkasta näkymään tuossa taannoin eräänä yönä alkuviikosta.

Olin mennyt nuoremman veljenpoikani avuksi muuttamaan hänen kamojaan uuteen asuntoon. Sieltä sitten lähdin pimeään talvi-iltaan ja suuntasin bussipysäkille. Hyppäsin bussin kyytiin ja siinä odottelin oikean pysäkin ilmaantumista.

Jostain kumman syystä pysäkkini pääsi livahtamaan ohitse ja heti asian huomattuani painoin summeria pysähdyksen merkiksi. Linja-auto pysähtyikin seuraavalla pysäkille. Nappasin reppuni ja heitin sen selkääni. Astellessani ulos huomasin pysäkillä seisovan huonokuntoisiin vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä. Bussin ovet suhahtivat kiinni. Bussi kiihdytti kadoten lumimyräkkään. Vilkaisin pikaisesti hupun reunan alta ihmisiä pysäkillä. Puristin repun olkaimesta ja otin tomerasti askeleita pysäkiltä pois päin.

En ehtinyt kuin parin askeleen päähän kuullessani mies äänen sanovan "hieno takki sulla...". Toinen lisäsi "ompa lämpimän näköiset kengät". Käänsin katseeni heihin ja samassa kolmas sanoi "mitä sulla on tossa repussa... aivan sama, kohta se on mun". Tajusin, että nyt on parasta lähteä ja vikkelään. Ehdin ottaa muutaman askeleen lisää, kun näin kolmannen ottavan stiletin taskustaan. Pudotin reppuni sillä sekunnilla ja pinkaisin juoksuun. En ehtinyt juosta kuin muutaman kymmentä metriä, kun edessäni lumipenkkojen reunustamalla tiellä oli mies. Hän otti asennon, josta näin hänen aikovan estää minua. Juoksin häntä päin ajatellen taklaavani hänet syrjään ja jatkavani juoksua. Osuessani häneen kaaduin itsekkin. Aikoessani nousta lumesta huomasin miesten saaneen minut kiinni. Yhdellä heistä oli raudoitusrauta, jonka hän työnsi vatsani läpi siten, että raudan toinen pää tuli ulos selästäni. Kuulin vielä erään heistä sanovan "älä tapa sitä vielä"... ja heräsin.